Lukemisella ja kirjallisuudella tulisi olla vakituinen ja pysyvä paikka lapsiryhmien arjessa. Jotta lukuhetkien kautta voidaan rakentaa ja vahvistaa esimerkiksi vuorovaikutusta ja yhteenkuuluvuutta, tulee opettajalla olla ymmärrys lukemisen eduista kaiken ikäisille lapsille. Lastenkirjallisuuden ja kirjallisuuskasvatuksen tarvetta perustellaan usein nykyään erilaisilla hyvinvointivaikutuksilla.
Tähän tarpeeseen onkin vastattu rivakasti, ja reilussa vuosikymmenessä erityisesti tunnetaitoihin keskittyvä, opetuksellinen lastenkirjallisuus on lisääntynyt huomattavaa vauhtia. Tunnetaitokirjallisuuden kautta voidaan harjoitella myös empatiaa ja toisen asemaan asettumista, mutta usein tunnetaitoja opettava täsmäkirjallisuus painottaa tunteita yksilöllisinä ja psykologisina kokemuksina. Tunnetaito-osaamisen lisäksi on lastenkirjallisuudelle maalailtu pelastajan tehtävää myös heikkenevään lukutaitoon. Suomalaisten vähenevä lukeminen ansaitsee huomion niin päättäjiltä kuin kasvatus- ja koulutusalan ammattilaisilta, eikä lukutaidon merkitystä demokratialle ja yhteiskunnalliselle osallistumiselle tule väheksyä. Lasta, nuorta tai perhettä syyllistävä ja painostava puhe ei kuitenkaan hyödytä ketään.
Laadukas lastenkirjallisuus ansaitsee ehdottomasti paikan varhaiskasvatuksen arjessa, ja varhaiskasvatusryhmässä luettavia kirjoja on osattava valita pedagogisin perustein. Olisi kuitenkin hyvä pohtia mitä laadulla tarkoitetaan. Laadukkuus niin kirjavalinnoissa kuin itse lukuhetkissä ei ole yksiselitteinen, eikä myöskään yksinkertaisesti mitattava tai arvotettava asia. Jottei lastenkirjallisuudelle typisty varhaiskasvatuksessa vain välineellinen arvo, kannustankin kaikkia pohtimaan; Mitä on – ja voisi olla – laadukas lastenkirjallisuus ja lukeminen?
Aikuisilla, toisin kuin on lasten ja nuorten suhteen, on oikeus nauttia kirjallisuudesta niin hedonismina kuin eskapismina. Lapsille lukemista arvotetaan harvoin juuri nautinnon, mielihyvän tai todellisen maailman asettamien rajojen vapautumisen kautta. Miksei hyötynä, ja samalla laatuna, nähtäisi entistä useammin esimerkiksi mielikuvituksen ja luovuuden ruokkiminen? Todelliset ja keksityt tarinat, joiden osaksi lastenkirjallisuus lukijansa kutsuu, kertovat – myös ilman didaktista painotusta – ajastamme, siis niin tavoista, arvoista kuin myös normeista. Lastenkirjallisuuden kautta välittyy siis kulttuuriset merkitykset esimerkiksi suhteessa ymmärrykseemme yksilöstä ja yhteisöstä sekä kuulumisesta ja ulossulkemisesta. Lastenkirjallisuus voi kuitenkin myös haastaa näitä arvoja ja normeja, ja tarjoaa näin myös alustan ja virikkeitä toisin katsomiselle ja näkemiselle (lue aiheesta lisää Itäkare & Pesonen 2025)
Kotimainen lastenkirjallisuus on monelta osin rohkeaa ja taiteellisesti korkealuokkaista. Kirjoissa uskalletaan tarttua erilaisiin, myös vaikeina pidettyihin aiheisiin, kuten lajikato, ilmastonmuutos tai alkuperäiskansojen epäoikeudenmukainen kohtelu. Lastenkirjallisuuden ja lukuhetkien laatua voitaisiinkin tarkastella huomioiden niiden vaikuttavuuden ulottuvuudet paljon laajemmin, esimerkiksi taidekokemuksina tai ihmiskeskeisyyden purkamisessa. Vuoden 2026 Varhaiskasvatuspäivän teeman mukaisesti rohkaisenkin jokaista lasten kanssa työskentelevää aikuista tarttumaan myös itsenäisesti lastenkirjaan. Alkuun pääsyyn vinkkaan kaksi kirjaa: Linda Bondestamin Chop chop – En tapper jordbos berättelse / Hopi, hopi – reippaan robotin tarina (2024) ja Eppu Nuotion ja Sanna Pelliccionin Anteeksi (2025). Tarjolla on ainakin ihmetystä, hämmästystä ja liikutusta, siis vavisuttavia taidekokemuksia!
Jaana Pesonen (KT), joka tutkii ja opettaa lastenkirjallisuutta ja kirjallisuuskasvatusta Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Kotona hän saa onnekseen yhä lukea yhteisen iltasadun kolmelle lapselleen.