Suomalaisen kunnallisen varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen metsäryhmätoiminnan juuret ovat Hämeenlinnassa. Toiminta on jatkunut aloitusvuodestaan keskeytymättä 25 vuoden ajan, mikä kertoo Hirsimäen päiväkodin henkilöstön upeasta sitoutumisesta lasten luonto- ja kestävyyskasvatukseen.
Mari Parikka-Nihti aloitti työt Hirsimäen päiväkodissa vuonna 2001. Tuolloin talossa oli 30 lapsen eskariryhmä, jonka lapsia hän vei jo tuolloin pienryhmissä metsään.
– Olin valmistunut lastentarhanopettajaksi vuonna 1994 ja kouluttautunut metsämörriohjaajaksi pian valmistumiseni jälkeen.
Vuosina 2004–2005 päätettiin Hirsimäen päiväkodissa perustaa metsäryhmä, jonka opettajaksi ryhtyisi Parikka-Nihti. Eräässä Pirkkalan päiväkodissa toimi tuolloin 4–5-vuotiaiden lasten ryhmä laavussa. Sinne lähdettiin tutustumaan kolmen naisen voimin: Hirsimäen päiväkodin johtaja ja Parikka-Nihti saivat seurakseen Hämeenlinnan varhaiskasvatusjohtajan.
– Oli kylmä helmikuun päivä ja luntakin tuprutti. Laavussa ei ollut kuin katos ja maassa oli kaivonrengas avotulta varten. Tuuli vinkui korvissa ja ajattelin, että haluan meidän laavuumme ainakin sivuseinät, Parikka-Nihti muistelee.
Hän toivoi, että Hirsimäen metsäeskariryhmä olisi aloittanut toimintansa jo seuraavan lukuvuoden alussa, mutta se tuntui mahdottomalta, koska ryhmä piti ensin budjetoida. Sitten alkoi kuitenkin Hämeenlinnan eskarihaku, jossa lapsia oli niin paljon, ettei heitä olisi saatu millään mahtumaan alueen päiväkotien sisätiloihin. Niinpä päätettiin perustaa yksi ulkona toimiva metsäryhmä.
– Kaupungin viheralueista päättävät herrat ihmettelivät, miksi lapset pitäisi laittaa kylmään laavuun. He ehdottivat kotaa, johon pystyi tekemään sisätulen ja ovenkin sai lukkoon. Se oli myös halvempi ja kestävämpi ratkaisu kuin laavu.
Oppimismateriaaleina luonnon ihmeet
Parikka-Nihti halusi käyttää metsäeskariryhmän kanssa laajasti eri ekosysteemejä, joten oppimisympäristöksi muodostui koko Hämeenlinna. Ryhmä kävi tutkimassa suoalueita ja rantoja, kalastamassa ja pilkkimässä.
– Pyöräilimme joka paikkaan. Tuolloin vielä talvetkin tarjosivat loistavat mahdollisuudet hiihto- ja lumikenkäilyretkille. Vierailimme myös kirjastoissa ja museoissa.
Aamupala syötiin päiväkodissa, jonka jälkeen mentiin kodalle. Lapset saivat tutkia aluksi tun-nin verran kotaa ympäröivää pientä metsäaluetta.
– Kun kansainvälisiä vieraita tuli tutustumaan toimintaamme, oli heille järkytys, että emme nähneet koko ajan, missä lapset liikkuvat, Parikka-Nihti muistelee nauraen.
Kello 10 soi lehmänkello, jolla lapset kutsuttiin kotaan. He söivät pienen tuorepalan, jonka jälkeen oli vuorossa jokin eskariteema. Se nousi monesti lasten ehdotuksista.
– He olivat saattaneet löytää vaikkapa kuolleen hiiren. Jos oli lunta maassa, tutkittiin jälkiä ympärillä. Joskus lennähti punatulkkuja paikalle ja lapset piirsivät niitä. Sitten todettiin linnun olevan ihan p-kirjaimen muotoinen. Luonnonmateriaaleista rakennettiin kirjaimia ja niiden avulla opittiin niin matemaattisia kuin luonnonlukutaitoja, Parikka-Nihti luettelee.
Lounas haettiin useimmiten maitokärryillä päiväkodista ja syötiin kodalla. Lapset saivat siten mahdollisuuden syödä kaikessa rauhassa.
–Toisen vuoden jälkeen saimme luvan saada jatkaa kodalla välipalaan asti. Tämä toki riippui myös henkilöstön resursseista.
Fyysisten ja motoristen taitojen kehitys vahvaa
Tutkimusten mukaan metsäympäristössä toteutettu tavoitteellinen esiopetus tukee luovuuden kehittymistä kokonaisvaltaisesti. Luonto- ja met-säympäristö tarjoaa myös mahdollisuuksia pitkäkestoiseen leikkiin ja yhteiseen tekemiseen, jossa aikuinen toimii kanssakulkijana.
– Luonto luo vahvan ryhmäytymisen tunteen, jossa opitaan arvostamaan kaikkien mielipiteitä. Lapsilla on lupa heittäytyä mielikuvitusmaailmaan ja vapautua suorittamisesta. Siten he voivat rohkaistua kokeilemaan uutta, Parikka-Nihti pohtii.
Kun lapsi saa tehdä tutkimusta oman mielenkiintonsa kohteiden kautta, tukee luonto myös oppimista. Se tapahtuu vuorovaikutuksessa muiden ihmisten ja lähiympäristön kanssa. Samalla vahvistuu lapsen kriittinen ajattelu.
Luonnossa kasvavat Parikka-Nihdin mukaan myös keskittymis- ja havainnointikyky. Lapsen itsesäätely vahvistuu ja hänestä tulee osallistuvampi omaan oppimiseensa.
– Luonto tukee pitkäjänteisyyden, sinnikkyyden sekä syy-seuraussuhteiden oppimista. Lapsi voi harjoitella minäpystyvyyttä ja oppia resilienssiä.
Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen pedagogiikka vahvistuu ja nivoutuu laaja-alaisiksi kokonaisuuksiksi lapsen saadessa elää vuodenajat aidosti lähiympäristössä.
– Vuodenaikojen kokeminen säännöllisesti lähiluonnossa muovaa lapsen tapaa olla maailmassa ja suhtautua muutokseen. Pienen lapsen luontoyhteyskin vahvistuu, kun hän pääsee luontoon riittävän usein.
Luontoympäristössä lapsi liikkuu enemmän ja käyttää kehoaan kokonaisvaltaisesti. Siten fyysisten ja motoristen taitojen kehittyminen tapahtuu vahvemmin kuin sisätiloissa.
Pakkasrajoja ei voi antaa
Pedagoginen selkäranka on ollut luontoryhmissä koko ajan luja, eikä pedagogiikka ole Parikka-Nihdin mukaan varsinaisesti muuttunut. Ymmärrys ympäristön merkityksestä on sen sijaan kasvanut.
– Nyt tiedetään, miten metsässä oleskelu vaikuttaa lapsen terveyteen: esimerkiksi astmat ja allergiat vähenevät. Lisäksi se laskee ihmisen kortisolitasoja eli stressiä. Nämä vaikutukset ovat tärkeitä niin henkilöstön työssäjaksamiselle kuin lapsen hyvinvoinnille.
Parikka-Nihti on työskennellyt vuodesta 2020 lähtien lasten ulkoilusta vastaavana erityisasiantuntijana Suomen Latu ry:ssä. Tänä talvena on hänelle tullut useita kysymyksiä pakkasrajoista.
– Olen vastannut, ettei niitä voi antaa, sillä kylmän tuntemukset riippuvat pitkälti tuulesta ja ilman kosteudesta. Suomeenkin on valitettavasti levinnyt kansainvälinen ajattelu, ettei lasten ole turvallista lähteä ulos kovien tuulien tai pakkasten aikana. Ymmärrän, että on olemassa haastavia säitä, mutta periaatteessa voi mennä ulos säässä kuin säässä.
Erilaisia luonto- ja metsäryhmiä tarvitaan edelleen: jokaisella lapsella tulee olla mahdollisuus nauttia luonnosta ja ulkoilusta. 
Suomen latu palkittiin tammikuussa 2026 educa-messuilla vuoden koulutusvaikuttaja 2025 -tunnustuksella. perusteluissa korostetaan pitkäjänteistä työtä lasten, perheiden sekä nuorten ulkoilun, liikkumisen ja luontoyhteyden kehittäjänä sekä vaalijana.
Teksti Päivi Tolonen Kuva gettyimages
