Maapallon yhdeksästä planetaarisesta rajasta on ylitetty jo seitsemän, kertoo Erkka Laininen oppimisen kautta kestävää tulevaisuutta rakentavasta Okka-säätiöstä. Rajat kuvaavat maapallon luonnonjärjestelmien sietokykyä: kuinka paljon ihmisen toiminta voi muokata ympäristöä aiheuttamatta peruuttamattomia muutoksia maapallon elinolosuhteisiin. Maapallolla onkin nyt isoja globaaleja haasteita kuten luontokato, saastuminen ja makean veden vähentyminen.
– Ongelmat ovat kytkeytyneet toisiinsa, joten emme pysty ratkaisemaan yhtä ongelmaa kerrallaan. Meidän pitäisikin oppia katsomaan maailmaa uudella, kokonaisuutta ymmärtävällä tavalla.
Tähän asti on ajateltu, että ihminen voi käyttää hyväksi luontoa, jos se edistää hänen hyvinvointiaan. Globaali talous on kasvanut ja ihmisten varat lisääntyneet. Vaikka aineellinen hyvinvointi on lisääntynyt, on koettu hyvinvointi vähentynyt.
Ihmiskuntaa ovat myös koetelleet viime aikoina useat kriisit pakolaisaallosta terrorismiin, koronaan ja ilmastokriisiin – geopoliittisista kriiseistä ja tekoälyn vaikutuksista puhumattakaan.
– Ihmisten tunne asioiden hallinnasta on katoamassa. Nuorten usko tulevaisuuteen on romahtamassa, kun työmarkkinat kovenevat ja globaalit uhat lisääntyvät, Laininen pohtii.
Arjen tasolla oravanpyörä kiristyy, kun työelämä vaatii yhä enemmän. Lisäksi pitää olla hyvä perheenäiti tai -isä ja tehdä itsensä eläväksi sosiaalisessa mediassa.
– Vallalla on myös hyvin yksilökeskeinen kulttuuri; olet onnellinen, kun kahmit asioita itsellesi. Tutkimusten mukaan hyvinvointi perustuu kuitenkin antamiselle eikä ottamiselle.
Nyt pitäisikin Lainisen mukaan keskittyä luomaan ekososiaalista sivistystä. Sen myötä pystyisimme hahmottamaan planeettamme elämämme elinehtona. Nyt se on talous.
– Talous on kuitenkin vain väline. Meidän tulisi pikemminkin pohtia, kuinka kasvamme vastuullisiksi planeetan kansalaisiksi.
Paranna lapsen luontosuhdetta
Se missä ruoka tuotetaan, on merkittävää koko planeetan kannalta. Suomalaisten syömästä ruuasta iso osa tuotetaan ulkomailla. Vastuullisen kuluttajan pitäisikin Okon mukaan miettiä sitä, hoidetaanko tuotantoon liittyvät asiat ulkomailla yhtä hyvin kuin Suomessa.
– Kannattaa myös pohtia mikä on oman ja globaalin hyvinvoinnin suhde. Planetaariseen, eli planeetallemme hyvää tuottavaan ruokavalioon kuuluu esimerkiksi vähäinen lihansyönti. Kasvispainotteisella parannetaan myös terveyttä.
Laininen kehottaa vakaopettajia miettimään, mitä lasten pitäisi oppia ruuan tuotannosta: kuinka on mahdollista, että maassa kasvaa jotakin, tai millainen on veden kiertokulku.
– Lasten kanssa on hyvä vierailla maatilalla katsomassa, miten eri kasveja viljellään. Tuolloin heille tulee ymmärrys siitä, mitä kautta esimerkiksi leipä päätyy kaupan hyllyille.
Lasta voidaan auttaa ymmärtämään, että tiettyä ruokaa syömällä hän voi turvata eläinten ja kasvien elinmahdollisuuksia. Kun lapselle luodaan myötätunnon kokemuksia luontoa kohtaan, vahvistuu myös hänen luontosuhteensa.
Monia aikuisia mietityttää, pitäisikö lapsia suojella ilmastonmuutoksen uhkakuvilta. Laineisen mukaan on hyvä, että läheiset aikuiset antavat lapsille asiallista tietoa.
– Kertokaa lapsille, että jokainen meistä voi tehdä ilmastonmuutoksen vaikutuksia pienentäviä tekoja.
Enemmän kuin ihmiskunnan jäseniä
Koulutuksen tehtävät ovat Lainisen mukaan muuttuneet vuosien saatossa. Sosialisaatio on koulutuksen varhaisin muoto ja sen tarkoitus oli sopeuttaa ihmiset vallitsevaan kulttuuriin ja sen normeihin. 2000-luvulla on kuitenkin vahvistunut kvalifikaatio, jonka päämääränä on lähinnä talouden tarpeisiin vastaaminen.
– Kompetenssit tunkevat kaikille aloille. Osaamista ja yksilöiden suoriutumista arvioidaan niiden pohjalta. Koulutus palvelee nykyisin lähinnä talouden vahvistumista ja kilpailukyvyn lisäämistä.
Subjektifikaatio, eli yksilön kasvu itsenäiseksi, tiedostavaksi toimijaksi puolestaan kysyy, onko sosialisaation käsite liian kapea. Mihin yhteisöihin kuulumme, olemmeko ainoastaan ihmisyhteisöjen jäseniä vai osa muitakin yhteisöjä.
– Emme itse asiassa ole erillisiä olentoja vaan olentojen kokoelmia. Meissä on enemmän bakteereita kuin soluja ja olemme hengityksen kautta yhteydessä maailmaan; kasvikunta tuottaa hapen, jota hengitämme. Tällaisia kiertokulkuja on lukuisia, siksi olemme enemmän kuin ihmiskunnan jäseniä, Laininen selittää.
Nykyisen kasvatuksen haaste onkin, kuinka ylläpidämme suhdetta muuhun maailmaan eli luontoon.
Kunnioita lapsen kokemuksia maailmasta
Pienille lapsille on luonnollista olla osa ympäröivää maailmaa. Aikuisille se ei kuitenkaan ole aina yhtä selvää.
– Eräs mies kertoi minulle, kuinka hänen lapsuudessaan lintu lensi päin ikkunaa ja menehtyi ja kuinka pieni poika suri lintua. Isä sanoi hänelle: mutta sehän oli vain lintu. Tällaisilla asenteilla katkomme lasten luontosuhdetta.
Ekososiaalinen taidekasvatus voi olla hyvä keino vahvistaa sekä omaa että lapsen luontosuhdetta. Kehollisuuden kautta olemme läsnä tässä ja nyt, ja meillä on yhteys omaan kehoomme. Samalla kytkeydymme aistiemme kautta ympäröivään maailmaan. Kehollisen empatian kautta pidämme myös huolta ympäröivästä maailmasta.
Kuvittelun kautta voimme haastaa ihmiskeskeisyyden ja pohtia millaisia olisivat vaihtoehtoiset todellisuudet, jossa olisimme osa koko maailmaa.
– Tärkein lapsen subjektifikaatiota tukeva tekijä on hänen omien kokemustensa mahdollistaminen, niiden kuunteleminen, jakaminen ja kunnioittaminen.
TEKSTI PÄIVI TOLONEN KUVA NINA KAVERINEN
