Dosentti, yliopistonlehtori Anna Siippainen on tutkinut kollegoidensa kanssa varhaiskasvatuksen arvioinnin vaikutuksia ja seurauksia. Hän on myös toimittanut yhdessä Maiju Paanasen kanssa kirjan Mitattu lapsuus. Tampereen yliopiston tutkijoita on kiinnostanut erityisesti se, millaisia vaikutuksia arvioinnilla on yksittäisille perheille ja lapsille.
– Varhaiskasvatuksen arviointi on nykyään lakisääteistä. Lisäksi ajattelemme helposti, että arviointi on järkevää ja se auttaa meitä toimimaan paremmin. Uskomme myös käppyröihin ja diagrammeihin enemmän kuin omiin havaintoihimme. Arvioinnissa päädytään kuitenkin usein absurdiin lopputulokseen.
Siippainen kertoo esimerkin arviointitutkimukseen osallistuneesta kunnasta, jossa käytettiin kaupallisen toimijan mittaria leikin arviointiin. Eräässä päiväkodissa roolileikin toteuttamista mittaava keskiarvo jäi koko maan keskiarvoa matalammaksi. Niinpä roolileikki nostettiin päiväkodissa kehittämiskohteeksi.
– Tutkimushaastateltavamme kuitenkin kertoi, että päiväkodissa oli arvioinnin aikana useita uusia lapsia, jotka istuivat paljon aikuisten sylissä. Heillä oli siis tarve läheisyydelle, ei leikille. Tulos oli siis haastatellun mukaan ymmärrettävä.
Koska tuloksen syy oli havaittavissa arkijärjellä, syntyi Siippaisen mukaan paradoksi arvioinnin pätevyydestä. Jos arvioinnin kohteena olisi ollut se, kuinka paljon lapset saavat tarvi-tessaan sylittelyä ja lohdutusta, olisi saatu erilaiset tulokset.
Yksi mittari ei tee autuaaksi
Arvioinnissa onkin aina kyse arvovalinnoista. Kun keskitytään yhteen asiaan, suljetaan pois muita asioita.
– On kuitenkin mahdotonta mitata yhtä aikaa kaikkia mahdollisia tilanteeseen tai ilmiöön liittyviä asioita. Kapasiteetti käsitellä asioita on aina rajoittunut, joten tavoitamme arvioinnilla vain yhden osan maailmasta, tutkija toteaa.
Arvioinnin seurauksena syntyy myös helposti jatkuva tiedon jano; kun jokin asia havaitaan, nousee tarve saada lisää tietoa sen syistä. Tiedon kyltymättömyys onkin tyypillinen arviointiin liittyvä piirre.
– Arviointi on kuin rikkinäinen peili: vaikka se heijastaa maailmaa takaisin, on peili osittain säröillä, koska yksittäisillä mittareilla ei voi tavoittaa koko maailmaa. Eikä se ole päiväkodissa tarpeellistakaan, koska yksi mittari ei tee meitä autuaaksi, Siippainen pohtii.
Poliittisten päätösten vaikutuksia arvioitava
Siippainen ymmärtää, että varhaiskasvatuksen opettajista saattaa tuntua turhauttavalta, kun tutkija käskee olla kriittinen arvioinnin tulosten suhteen: edellyttäähän hiljattain voimaan tullut laki opettajilta arviointia.
– Arviointi ei ole pahasta, ja sitä pitää tehdä. Haluamme kuitenkin antaa eväitä sosiaalisesti kestävään arviointiin, joka tunnistaa ei-toivotut seuraukset. Opettajilla on autonomia työssään, joten voitte vaikuttaa itse arviointikohteisiin ja arvioinnin tuloksiin vaikkapa osallistumalla esihenkilöiden tai kunnan päättäjien keskusteluihin.
Siippainen toivoo, että arviointia tehtäisiin enemmän poliittisten päätösten tuottamista vaikutuksista yksittäisiin lapsiin ja perheisiin. Kun esimerkiksi isossa kunnassa lakkautetaan vuoropäiväkoti, päättäjät saattavat sanoa, että se koskee vain muutamia lapsia. Kyseessä saattaa olla kuitenkin esimerkiksi pienituloisen yksinhuoltajan perhe, jossa vuorotyö kuormittaa jo entisestään perhe-elämää.
– Jos päälle tulee vielä tunnin kuljetus lähimpään vuoropäiväkotiin, se lisää rasitusta. Ja sitten pitäisi vielä jaksaa olla hyvä vanhempi. Kunnat ajattelevatkin päätöksiä tehdessään usein keskiluokkaisten perheiden näkökulmasta unohtaen heikoimmassa asemassa olevat perheet, joille esimerkiksi vuoropäiväkoti on kenties ainoa turvaverkko.
Varhaiskasvatuksen opet lasten äänitorvia
Suomessa nojataan kehittävän arvioinnin periaatteeseen. Varhaiskasvatuksen arviointi tehdään siis sen käyttäjää eli opettajaa itseään varten. Niinpä opettaja voi valita omaa työtään ja lapsiryhmäänsä palvelevia arvioinnin tapoja.
– Kysykää perusteluita valitulle arviointitavalle, sekä sille mitä arvioinnista saadulla tiedolla tehdään. Se ei tarkoita sitä, että olisitte hankalia, vaan että olette kiinnostuneita ja välitätte. Tunnette työnne tarpeet paremmin kuin hallinto.
Koska arviointia tehdään loppupeleissä lapsia varten, pitää pohtia hyötyvätkö lapset sen tuottamasta tiedosta, sekä asettaako se heidät eriarvoiseen asemaan. Lapsivaikutusten arviointia pitäisi tutkijan mukaan tehdäkin nykyistä enemmän.
– Kaikki yhteiskunnan päätökset vaikuttavat lapseen kuntaliitoksista verojen nostoon saakka. Jos emme pidä kasvattajina huolta lasten oikeuksista, niin kuka pitää?
Opettajat ovatkin Siippaisen mukaan pienten lasten äänitorvia. Barrikadeille ei tarvitse nousta, mutta arjen teot päiväkodissa, sekä rohkeus kysyä ja kyseenalaistaa ovat tärkeitä.
– Varhaiskasvatuksen opettajat arvioivat kiitettävästi omaa työtään, mutta meidän pitäisi muistutella päättäjiä myös lapsivaikutuksista ja niiden seuraamisen tärkeydestä.
Teksti Päivi Tolonen, kuva Nina Kaverinen
TEKSTI PÄIVI TOLONEN KUVA NINA KAVERINEN
