Lapsen kasvua tuetaan rajoista kiinni pitämällä

Auktoriteettia kaivataan erilaisissa ­puheenvuoroissa koteihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Kasvatuksessa auktoriteetin kuuluisi kuulua arkeen, mutta mitä ilmiö oikein tarkoittaa päivä­koti­ympäristössä?

Psykologi Keijo Tahkokallion mukaan auktoriteetissa on kyse asiantuntijuudesta.

– Työntekijöillä on enemmän tietoa ja valtaa, mikä oikeuttaa heidät toimimaan tietyllä tavalla. Henkilöstöllä on aina lapsia enemmän asiantuntemusta suhteessa elämään ja kasvatuksen ­avulla lapset opetetaan elämään omaa elämäänsä.

Varhaiskasvatuksen opettajilla asiantuntijuutta on myös koulutuksen kautta. He tuntevat lapsen kasvun ja kehityksen kysymykset.

Tahkokallio on tunnettu kirjailija ja luennoija, jonka viimeisin kirja Kuka kasvattaisi ­lapsesi? – Mihin unohtui kasvatus? on tehty yhdessä erityisopettaja Aulikki Uskin kanssa. Tahkokallio on kriittinen monia kasvatustrendejä kohtaan, ja kaipaa kasvatukseen rajoista kiinni pitämistä ja lapsen kehitystason huomioimista.

Tahkokallion mukaan auktoriteettikäsitettä ei ole aina ymmärretty kasvatuksessa oikein, vaan se on sotkettu autoritaarisuuteen, jolloin käsitteiden todellista merkitystä ei ole tunnistettu.

– Autoritaarisuudessa työntekijöillä on määräysvalta, ja siihen liittyy käskyjen noudattami­nen ja protestoinnin kieltäminen. Tämä tapa kuuluu armeijaan, eikä kasvatuksen kuulu olla armeijankaltaista. Kasvatuksessa auktoriteettiin liittyy henkilöstön päätösvalta, mutta lapsella on oikeus olla eri mieltä ja protestoida. Hyvä opettaja suhtautuu vastarintaan hyväksyvästi, mutta ei anna sen vaikuttaa päätöksentekoonsa.

Autoritaarisuudessa vastarinta voidaan yrittää estää kurilla tai rangaistuksilla, mutta Tahkokal­lion mukaan nykyisin on menty toiseen laitaan, kun yritetään estää lapsen vastarinnan syntymi­nen mukailemalla hänen halujaan. Nämä molemmat lähestymistavat saattavat vääristää lapsen kehitystä.

Tahkokallio korostaa, että työntekijöiden lasta mielistelevä asema on ristiriidassa auktoriteetin kanssa. Henkilöstön ei tule nöyristellä tai asettaa itseään altavastaajaksi esimerkiksi mielistele­vällä äänensävyllä.

– Tämä muuttaa vuorovaikutuksen ­epäaidoksi, minkä lapsi tunnistaa herkästi. Lapsessa voi herätä epävarmuus.

Vaikka lasten kasvatus on päiväkodeissa ­ammattilaisten vallassa, ei tätä aina haluta sanoa, koska valtaan liittyvät käsitteet voivat tuntua vierailta ja perheiden reaktioita saatetaan varoa. Siksi Tahkokallion ­mukaan korostetaan joskus liiak-sikin yhteistyötä, ja ollaan puolustusasemissa käytäntöjen suhteen.

Tässä tarvitaan päivä­kodin yhteistä linjaa. Myös johto tarvitsee auktoriteettiaseman, vaikka asioita tehtäisiinkin yhdessä.

– Päiväkodissa johto on avainasemassa huolehtimassa pedagogisesta johtamisesta ja periaatteiden toteutumisesta käytännön tasolla.

Ryhmämuotoisuus kunniaan

Toisaalta myös kasvatustieteen auktoriteeteilla on vaikutusta. Tahkokallio kokee, että paineet tulevat ylhäältä alaspäin kasvatus­trendeistä ja suosituksista. Kulttuuri on menossa suuntaan, jossa lapsen osallisuus tarkoittaa, että kysytään mitä lapsi haluaa.

Ei-tarkkarajainen tapa puhua lapsen ­parhaasta ja osallisuudesta on yleistynyt, Tahkokallio kertoo. Osallisuutta ­korostava puhe ymmärretään ­välillä varmuuden vuoksi yläkanttiin, jottei ­tavoite varmasti jäisi toteutumatta.

– Aidossa osallisuudessa jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä yhteisössään, kuten ­omassa päiväkotiryhmässään. Osallisuutta on olla näkyvä kaikille yhteisön tai ryhmän jäsenille.

Yksilöllisyyden korostuessa ­yhteiskunnassa myös perheet odottavat joskus yksilöllistä kohte­lua omalle lapselleen, vaikka päiväkodissa ryhmämuotoisuus ja ryhmässä toimimisen opettelu on kaiken keskiössä. Tämä voi aiheuttaa ristiriitoja.

– Jos ajatellaan, että ryhmän yksittäisillä jäsenillä on omat kasvatuspolkunsa, pitäisi kaikkien yksittäistä polkua voida seurata. Se taas aiheuttaa työntekijöiden uupumista, kun työstä tulee mahdotonta.

Tahkokallio korostaa ryhmää kasvatuksen kohteena, jolloin varhaiskasvatuksen työntekijöiden johdolla opitaan hyväksymään muut erilaisuuksineen päivineen. Siten varhaiskasvatuksen opettaja kasvattaa ryhmää, ja ryhmän jäsenet oppivat tukemaan toisiaan. Näin kaikilla on mahdollisuus kasvaa yksilöinä, mutta olla luonnollisella tavalla osallisia ryhmässä.

– Yksilön huomioonottaminen ja ryhmä eivät ole vastakkaisia asioita, vaan ne tuottavat yhdessä sen mitä pitääkin.

Tahkokallio painottaa yhteisiä satutuokioita, joissa työntekijä lukee ja lapset kuuntelevat. Hänestä on harmi, että tällaiset hetket ovat ­vähentyneet, kun keskittyminen on heikentynyt ja älylaitteet korvanneet muuta tekemistä.

Osallisuus korostuu esimerkiksi aamutuoki­oissa, joissa yhteisten laulujen kautta lapsi saa olla osana ryhmää turvallisesti. Tahkokallion mielestä ryhmätuokiot tulisi palauttaa joka yksikköön.

Rajat kuntoon

Tahkokallio tietää, että monet varhaiskasvatuksen opettajat ovat huolissaan samoista asioista kuin hän. Hän myös tietää taitavien ammattilaisten tekevän hyvää työtä päiväkodeissa. Koska päiväkotien toimintatavoissa on kuitenkin eroja, hän ei halua vain kehua. Hän haluaa myös herätellä, sillä kokee sen tehtäväkseen.

Tahkokallion mukaan kotien lisäksi osassa päiväkoteja henkilöstön valta ja asiantuntemus piilotetaan korostamalla liikaa yhdessä päättämistä.

– Lapsi menettää tärkeimmän turvatekijän eli huolehtijansa, jos työntekijät pistävät lapsen huolehtimaan asioista ja itsestään.

Tahkokallio painottaa, ettei päätöksentekoa ja osallisuutta tule sekoittaa. Osallisuus ei tar­koita, että kysytään mitä lapsi ­haluaa. Kyse on eri asioista.

– Päätöksentekovaltaa annetaan lapselle sitä ­mukaa kuin lapsella on siihen kykyä, ja kyvyn yläreunalla olevia asioita harjoitellaan. Lapsi ei saa tehdä päätöksiä asi­oissa, joissa hänellä ei ole osaamista. Lapsen tulee toimia rajojen sisällä.

– Jos lapsi menee rajan yli, ammattilainen on hävinnyt, ja lapsi voi kokea henkistä turvattomuutta. Lapsilta ei pidä siksi vaatia asioita, joihin he eivät ole kehityksensä puolesta valmiita.

Perheiden suhde rajoihin ja ammattilaisten asemaan on kuitenkin erilainen. Tahkokallion mukaan päiväkodeissa on hyväksyttävä erilaisten perheiden omat tavat. Päiväkodeissa toimitaan paikan käytäntöjen mukaan, ja kerrotaan niistä perheille. Käytäntöjä myös perustellaan.

Auktoriteetin asettamat rajat voivat kohdata vastustusta. Ohjeena on, että työntekijä kuitenkin sallii vastustuksen ja tyynnyttää itsensä, jotta lapsi saisi mallin miten kivuliaat tunteet voidaan kestää. Lasten tunteiden vastaanottaminen voi tuntua vaikealta, mutta niiden hyväksyminen on osa kasvatusta.

– Henkilöstön pitäisi hyväksyä, että lapset protestoivat, koska sillä tavoin lapset kasvavat ja oppivat kohtaamaan vastoinkäymisiä. Tunnetilat eivät ole huonoja tai hyviä.

– Lapsen tulee tuntea olonsa turvalliseksi silloinkin, kun hän viestittää epämiellyttäviä tunteita. Työntekijän vastaanoton tulisi olla vilpitön, jotta lapsi kokee osallisuutta.

Teksti Saara Paatero, Kuva Docendo