Ohita navigaatio

Askeleita kohti pedagogista toimintaa

Suomalaisen päivähoidon pedagoginen toiminta on etsinyt paikkaansa ja joutunut osaltaan kamppailemaan asemastaan päivähoidolle asetettujen perhe- ja työvoimapoliittisten tavoitteiden kanssa. 2010-luvulla lapsi nousi toiminnan keskiöön. Toimintaa ei enää määritelty huoltajien vaan lasten oikeudeksi, vaikka subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen olikin paluuta vanhaan ajattelumalliin. Varhaiskasvatuksen muuttuessa lapsen oikeudeksi, varhaiskasvatuksesta tuli toimintaa, jossa erityisesti painottui pedagoginen toiminta.

Muutosten aikana tulisi ymmärtää, ettei mikään muutu hetkessä. Päivähoidosta ei tule yhdessä yössä pedagogiikkaan pohjautuvaa varhaiskasvatustoimintaa. Ensinnäkin varhaiskasvatuksen pedagogiikka on vielä varsin määrittelemätöntä, joka aiheuttaa omat ongelmansa. Toiseksi ongelmana voidaan nähdä, että pedagogiikan käsite kattaa nykyisin kaikki lastenhoidon muodot, jolloin myös hyvin erilaisille ammattiryhmille ja toimintamuodoille on asetettu samanlaisia velvoitteita ja tavoitteita. Näistä esimerkkinä perhepäivähoito ja yöaikaan tapahtuva vuorohoito.

Toiseksi vuonna 2017 päivähoidon tai varhaiskasvatuksen historiassa astuttiin uudenlaiseen toimintakulttuuriin, jossa toimintaa ohjasi ensimmäistä kertaa velvoittava asiakirja, varhaiskasvatussuunnitelman perusteet.  Usealle varhaiskasvatuksen opettajalle, kuten myös muullekin henkilöstölle, tämä tilanne oli uusi. Vaikka jo ennen vuotta 2017 lähes kaikilla kunnilla oli valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin pohjautuva asiakirjansa, ovat niissä asetetut tavoitteet toteutuneet vain hyvin hajanaisesti asiakirjojen suositusluonteisuudesta johtuen. On siis astuttu uudenlaiseen aikaan, jossa varhaiskasvatuksen opettajien, muun henkilöstön ohella, tulee opetella, miten varhaiskasvatusta toteutetaan ja erityisesti sitoutua toimimaan kaikkien varhaiskasvatukselle asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Muutos tapahtuu hitaasti, mutta muutos tapahtuu ainoastaan silloin, jos sen eteen tehdään töitä määrätietoisesti.

Huomionarvoinen seikka on myös se, että 1990- ja 2000-luvun aikana tapahtuneet muutokset opettajien tehtävänkuvissa sekä koulutustaustoissa osaltaan hidastavat varhaiskasvatukselle asetettujen tavoitteiden toteutumista. Esimerkiksi suunnitteluaika tai nykyään sak-työaika on koettu haastavana ja sen lisääntyminen aiheutti paljon keskustelua, joka ei pyörinyt niinkään varhaiskasvatukselle asetettujen tavoitteiden ympärillä, vaan enimmäkseen näyttäytyi eri ammattiryhmien välisenä kriisinä. Toisaalta myös Rannan ja Tillin selvitys vuodelta 2019 antoi viitteitä siitä, että suunnitteluajan toteutuminen tai sen arvostaminen on ollut heikkoa, jo ennen sak-työaikaan siirtymistä.

Pedagogisen koulutuksen saaneiden opettajien osuus on myös huolestuttavan vähäinen.  Nämä johtuvat heikoista koulutuspoliittisista ratkaisuista, joiden päätöksistä nyt joudutaan maksamaan hintaa. 1990- ja 2000-luvulla tehdyt päätökset antaa mahdollisuus sosionomeille toimia varhaiskasvatuksen opettajien tehtävissä sekä opiskelijapaikkojen vähentyminen yliopistoissa johti siihen, että sosionomit valtasivat yhä suuremmalta osin varhaiskasvatuksen opettajien tehtäviä (eri koulutuspolut tuottavat erilaista osaamista). Väitöskirjani kyselyyn vastasi 625 varhaiskasvatuksen opettajan toimessa työskentelevää henkilöä. Näistä vastaajista 27,2%:lla oli joko kasvatustieteen kandidaatin tai maisterin tutkinto, joka vuoden 2023 kesän jälkeen vaaditaan tulevilta valmistuvilta opettajilta varhaiskasvatuksen opettajan tehtäviin. Huomioitava on myös, että  tutkimukseni on rajattu siten, että vastaajajoukossa ei ollut määräaikaisia tai epäpäteviä opettajia.

Opettajapulaan onkin nyt reagoitu voimakkaasti. Hyvänä esimerkkinä on 1000+ valtakunnallinen monimuotokoulutus varhaiskasvatuksen opettajaksi-hanke, joka tähtää varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen aloituspaikkojen lisäykseen. Mielestäni kuitenkaan pelkkä aloituspaikkojen lisääminen ei riitä. Lisäksi tulisi pohtia, missä koulutusta järjestetään (koulutuksen laatu on puolestaan oma keskustelunsa). Varhaiskasvatuksen opettajakoulutukselle olisi erittäin suuri kysyntä niillä paikkakunnilla, joissa varhaiskasvatuksen opettajakoulutus on lakkautettu. Varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen saaminen Kainuuseen* ja Lappiin vastaisivat opettajapulaan ja varhaiskasvatuksen opettajien työllistymiseen eri paikkakunnille. 1000+ monimuotohanke on askel oikeaan suuntaan, se on kuitenkin vain yksi askel niiden joukossa, joita nyt on otettava. Seuraavaksi olisi hyvä pohtia, mitä on varhaiskasvatuksen pedagogiikka.

Tarkoitukseni ei ole jakaa asioita tai henkilöstön erilaista osaamista hyvään tai huonoon. Kaikki osaaminen on tärkeää ja arvokasta. Henkilöt, jotka toimivat lasten kanssa ovat aina vaikuttamassa jonkun elämään, on heidän koulutuksensa tai osaamisensa mitä tahansa. Tässä kirjoituksessa kyse on siitä, että puhumme asioista oikeilla käsitteillä ja reagoimme haasteisiin ja ongelmiin, ennen kuin on liian myöhäistä. Toiminta ei voi kehittyä, jos ei ole rohkeutta puhua näistä asioista tai kohdata niitä.

Samuli Ranta

Tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto (UEF), Tutkittua varhaiskasvatuksesta -blogin perustajajäsen sekä ylläpitäjä

Samuli Ranta on tutkinut varhaiskasvatusuunnitelman sekä esiopetuksen opetussuunnitelman toteuttamista ja toteutumista positiivisen pedagogiikan viitekehyksessä.Hänen tutkimuksessaan nousi esille, että toimintaan keskeisesti vaikuttavia tekijöitä ovat opettajan ikä, työkokemus, lapsiryhmän rakenne sekä opettajan taustakoulutus. Väitöskirja on vapaasti ladattavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-337-217-7 

*Kainuussa vo-koulutusta yhteistyössä Oulun yliopiston kanssa. Pitkäaikaista ratkaisua ei ole.

Tapahtumat

Tapahtuma | 2.2.2023

Järjestötyöryhmä

Tapahtuma | 15.2.2023

Puheenjohtajiston kokous

Tapahtuma | 16.2.2023

Hallituksen kokous

Yhdistyksemme