Ohita navigaatio

Moniammatillinen tiimityö kunniaan

Työn suomalaisessa päiväkodissa oletetaan perustuvan moniammatillisen tiimityön periaatteelle. Kumpikin käsite – sekä moniammatillisuus että tiimityö – ovat kuitenkin muuttuneet monin paikoin tyhjiksi hokemiksi. Voidaanko enää puhua moniammatillisuudesta, jos yli 70 % henkilöstöstä koostuu sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu- tai ammattikoulututkinnon suorittaneista? Tässä joukossa – kuten koko henkilöstössä –  toisen asteen ammatillisen koulutuksen suorittaneet lastenhoitajat ovat enemmistönä. Opettajankoulutuksen suorittaneiden osuus henkilöstöstä on puolestaan pudonnut alimmillaan alle 20 prosenttiin. Varhaiskasvatuksen arvioinnissa ja tutkimuksessa onkin kiinnitetty huomiota sekä henkilön yksipuolistumiseen että koulutustason alenemiseen. (Karila ym. 2017; Karila ym. 2013; Onnismaa ym. 2017) Opettajien määrän maltillinen kasvattaminen (joskin pitkällä siirtymäajalla) oli varhaiskasvatuksen lakireformin keskeisiä saavutuksia, joskin lastenhoitajat ja sosionomit säilyttivät edelleen enemmistöasemansa.

Tiimityön kunnianpalautus

Myös tiimityö kaipaa ehdottomasti kunnianpalautusta samalla kun moniammatillisuus henkilöstössä vahvistuu.  ”Kaikki tekevät kaikkea – osasivat tai eivät” -malli, johon on monin paikoin ajauduttu, on johtanut sekä toiminnan laadun epätasaisuuteen että työssä viihtymisen ja jaksamisen ongelmiin. (Ks. esim. Karila 2008; Karila & Kupila 2010; Kinos 2008; Perho & Korhonen 2012; Onnismaa & Kalliala 2010.) Myös tähän ongelmaan lakiuudistus toi selkeyttä linjaamalla esimerkiksi lasten henkilökohtaisten varhaiskasvatussuunnitelmien laatimisen opettajan tehtäväksi. Tätä ennen vallitsi monin paikoin käytäntö, jossa niinkin vaativa työtehtävä kuin huoltajien kanssa käytävät vasu-keskustelut jaettiin tasan tiimin työntekijöiden kesken. Tämän käytännön ongelmallisuudesta kertovat myös tutkimukset, joissa nousi esiin mm. vasu-keskustelujen laadullinen epätasaisuus. (Alasuutari & Alasuutari 2012 ja 2011; Karila & Alasuutari 2012.) Luonnollisesti opettajan tulee myös lakiuudistuksen jälkeen huolehtia siitä, että kaikki tiimin jäsenet osallistuvat vasu-prosessiin omalla panoksellaan. Edelleen opettajan tehtävä on varmistaa, että henkilökohtaisten vasujen pohjalta toimintaa lapsiryhmässä suunnataan yhdessä toimien kaikkien lasten parhaaksi.

Kaikkien työ on arvokasta

Kaikkien tiimin jäsenten työ lapsiryhmässä on arvokasta ja jokaisen tulee voida tuntea ylpeyttä omasta ammatistaan. Moniammatillisuuteen kuuluu se, että jokaisella ammattiryhmällä on jotain omaan koulutukseensa pohjautuvaa erilaista tuomista yhteiseen pöytään. Niinpä hoivaosaamista ei tule häivyttää lastenhoitajien koulutuksesta, sillä se on ollut myös heidän ammattijärjestöjensä viestinnän perusteella hoitajien ydinosaamista, jota järjestöjen mukaan tarvitaan jokaisessa lapsiryhmässä. Myös sosionomien koulutuksen omaleimaisuutta tulee hyödyntää heidän työnkuvassaan.

Henkilöstörakenteen uudistaminen on kaikkien etu

Nähtäväksi kuitenkin jää, miten henkilökunnan monipuolistaminen etenee. Varhaiskasvatuksessa on pulaa sekä opettajista että lastenhoitajista joskin syntyvyyden alenemisen myötä pula saattaa olla lyhytaikainen vaihe. Lisätarvetta opettajille ja hoitajille on edelleen lähivuosina johtuen eläköitymisistä kummassakin ammattiryhmässä ja jossain määrin myös varhaiskasvatuksen osallistumisasteen noususta. Tässä tilanteessa on selvää, ettei ole minkäänlaista painetta höllentää varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuusehtoja. Jos varhaiskasvatuksen opettajapula olisi ollut ratkaistavissa sosionomien massiivisilla koulutusmäärillä, se olisi ratkennut jo. Ei ole myöskään perusteita tinkiä siitä, että kahdella kolmasosalla henkilöstöstä tulee jatkossa olla korkea-asteen tutkinto – ja heistä vähintään puolella opettajankoulutus. Lisäperusteita henkilöstön monipuolistamiselle saatiin Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen julkaisemasta varhaiskasvatuksen laadun arvioinnista (Repo ym. 2019), jossa nousi esiin varhaiskasvatuksen laadun huomattavia ongelmia henkilöstön itsensä kuvaamana. Arvioinnin vastaajista 76 % koostui lastenhoitajista (54 %) ja sosionomeista (22 %). Opettajankoulutuksen suorittaneita vastaajissa oli 24 %. Ryhmien osuudet vastaajissa vastaavat melko hyvin heidän määriään koko henkilöstössä. Näillä prosenttiosuuksilla eri koulutustaustoista muodostuva päiväkotien henkilöstö tuotti vastauksia, jotka paljastavat toiminnan laadun hälyttävää rapautumista. On siis nähtävissä, ettei sosiaali- ja terveysalan koulutettujen ylivoimainen enemmistöasema ole ollut suotuisa kehityslinja myöskään varhaiskasvatuksen laadun kannalta. Erityisen hälyttävänä voidaan pitää vastauksissa ilmennyttä epätasaista ymmärrystä alle 3-vuotiaiden varhaiskasvatuksesta. Tässä valossa näyttää kiistattomalta, että lakiuudistuksen käynnistämästä henkilöstörakenteen maltillisesta monipuolistamisesta tulee pitää kiinni. Yhteisvoimin kohti päiväkotien aitoa moniammatillista tiimityötä!

Eeva-Leena Onnismaa

FT, varhaiskasvatuksen yliopistolehtori

Helsingin yliopisto

LÄHTEET:

Alasuutari, P., & Alasuutari, M. (2012). The Domestication of Early Childhood Education Plans in Finland. Global Social Policy, 12 (2), 129-148. doi:10.1177/1468018112443684

Alasuutari, M., & Alasuutari, P. (2011). Sinun lapsesi ei ole sinun. Yksilöllisten varhaiskasvatussuunnitelmien taustat, tavoitteet ja käytäntö. In M. Satka, L. Alanen, T. Harrikari, & E. Pekkarinen (Eds.), Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta (pp. 29-59). Tampere, Finland: Vastapaino.

Karila, K., Kosonen, T. & Järvenkallas, S. (2017).Varhaiskasvatuksen kehittämisen tiekartta vuosille 2017–2030. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja Pysyvä osoite Valtioneuvoston julkaisuarkistossa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-487-0

Karila, Kirsti, Harju-Luukkainen, Heidi, Juntunen, Armi, Kainulainen, Sakari, Kaulio-Kuikka, Kati, Mattila, Virpi, Rantala, Krister, Ropponen, Markus, Rouhiainen-Valo, Tuula, Siren-Aura, Monica, Goman, Jani, Mustonen, Kirsi & Smeds-Nylund, Anna-Sofie (2013). Varhaiskasvatuksen koulutus Suomessa – Arviointi koulutuksen tilasta ja kehittämistarpeista. Helsinki: Korkeakoulujen arviointineuvoston julkaisuja 7:2013

Karila, K., & Alasuutari, M. (2012). Drawing Partnership on Paper: How do the Forms for Individual Educational Plans Frame Parent-Teacher Relationship?. International Journal about Parents in Education, 6 (1), 15-27. Retrieved from http://www.ernape.net/ejournal/index.php/IJPE/article/view/186/124 Open access

Karila, K. & Kupila, P. (2010). Varhaiskasvatuksen työidentiteetin muotoutuminen eri ammattilasisukupolvien ja ammattiryhmien kohtaamisissa. Työsuojelurahaston hanke. Loppuraportti. Tampereen yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Varhaiskasvatuksen yksikkö.

Karila, Kirsti 2008. A Finnish viewpoint on professionalism in early childhood education. European Early Childhood Education Research Journal, 16 (2), 210–223.

Kinos, J. (2008) Professionalism – a breeding ground for struggle. The example of Finnish day-care centre. European Early Childhood Education Research Journal, 16(2), 224–421.

Onnismaa, E-L, Kalliala, M & Tahkokallio, L. (2017). Koulutuspoliittisen paradoksin jäljillä – Miten varhaiskasvatus muotoutui sosiaalialan koulutuksia suosivaksi. Kasvatus & aika 3/2017 http://www.kasvatus-ja-aika.fi/site/?lan=1&page_id=856

Onnismaa, E-L. & Kalliala, M. (2010) Finnish ECEC-policy: interpretations, implementation, and implications. Early Years, 30(3), 267–277 .

Perho, H. & Korhonen, M.  (2012). Ammatillinen suuntautuminen, persoonallisuuspiirteet sekä työn laatu työuupumuksen, työn imun ja valintatyytyväisyyden tekijöinä. Lastentarhanopettajien 30 vuoden seuranta. Reports and Studies in Education, Humanities, and Theology, No 6. University of Eastern Finland, Joensuu.

Repo, L., Paananen, M., Eskelinen, M., Mattila, V., Lerkkanen, M-K., Gammelgård, L., Ulvinen, J., Marjanen, J., Kivistö, A. & Hjelt, H. (2019) Varhaiskasvatuksen laatu arjessa. https://karvi.fi/publication/varhaiskasvatuksen-laatu-arjessa-varhaiskasvatussuunnitelmien-toteutuminen-paivakodeissa-ja-perhepaivahoidossa/

Tapahtumat

Yhdistyksemme