On kevät viimeinen!

Olen ollut yli neljäkymmentä vuotta elämästäni Helsingin kaupungin palveluksessa lastentarhanopettajana ja päiväkodinjohtajana ja siitä ajasta puolet päätoimisena pääluottamusmiehenä ja ammattiyhdistysaktiivina. Olen saanut luottamuksen jäseniltä toimia liittomme valtuutettuna ja hallituksen jäsenenä sekä OAJ:n valtuutettuna. Oma osuuteni työstä alkaa olla tehtynä, vaan vielä on edessä tämän kevään taisto!

Onko näinä vuosina tapahtunut mitään edistystä varhaiskasvatuksen opettajien asemassa? Miksi palkkausta ei ole saatu kuntoon? Miksei meitä ole siirretty jo ajat sitten muiden opettajien kanssa samaan opetusalan sopimukseen? Miksei liitto tee mitään?

Kun katson nyt peräpeiliin niin kyllä vaan on tapahtunut valtavan paljon alallemme merkityksellisiä asioita. Kun aloitin urani vuonna 1981 oli voimassa päivähoitolaki vuodelta 1973. Se oli aikanaan edistystä sekin, mutta se kiinnitti meidät vahvasti sosiaalitoimeen. Olimme ”hymykuoppa” sosiaalitoimen vaativien tehtävien rinnalla, näin kuultiin usein sanottavan. Palkkaus hyytyi, kun työnantaja pyrki kohdentamaan palkankorotukset sosiaalialan tehtäviin. Me emme niissä palkkaneuvotteluissa pärjänneet, olimmehan väärällä hallinnonalalla, oikea paikkamme olisi tietenkin ollut sivistys- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa, kuten muu opetusala. Lamavuosina tehostettiin toimintaa luomalla tiukat täyttö- ja käyttöastevaatimukset päiväkoteihin usein laadun kustannuksella. Saimme kuulla olevamme tarhantätejä ja työmme olevan kevyttä leikittämistä ja laulattamista.

Vuonna 1984 olimme työtaistelussa. Koko OAJ oli yhtenä rintamana lakossa, joka kesti viisi viikkoa. Muut opettajat saivat oman opetusalan sopimuksensa. Lastentarhanopettajat jätettiin kunta-alan yleiseen sopimukseen, saaden vain parin palkkaluokan korotuksen. Emme siis onnistuneet silloin ja OVTES jäi tavoitteeksi järjestön asiakirjoihin. Koskaan ei tuntunut olevan oikea aika korjata vääryys: KVTESissä olemme samassa sopimuksessa hyvin kirjavan joukon eri ammatteja edustavien kanssa. Palkkakuoppa on vain syventynyt.

Liitossamme on jaksettu tehdä vaikeuksista huolimatta sinnikkäästi vaikuttamistyötä työnantajaan päin ja työtä on tehty myös järjestön sisällä, jotta tavoitteemme kirkastuisi kaikille. Olemme vahvasti vaikuttaneet  siihen, että uusi varhaiskasvatuslaki viimein saatiin ja vaikutamme edelleen niihin kohtiin, joihin parannusta tarvitaan. Hallinnonalamuutoksella on ollut iso vaikutus, jolla on tunnustettu varhaiskasvatuksen paikka osana lapsen opinpolkua. Koulutuspolitiikka, jota järjestössä tehdään, on tuonut varhaiskasvatuksen ja varhaiskasvatuksen opettajien työn merkitystä esiin yhteiskunnassa ja on samalla lisännyt ymmärrystä siihen, että myös palkan tulee olla oikeassa suhteessa vaativaan tehtäväämme.

Nyt on koittanut aika, jolloin työtä sopimusalan siirtoon tehdään vahvasti Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton ja Opetusalan Ammattijärjestön kanssa yhdessä. Tavoitteemme on tinkimätön ja siihen päästäksemme tarvitsemme koko jäsenkunnan yhteisen tahdon ja voimanponnistuksen. Lakko ei koskaan ole tavoite vaan nyt on neuvotteluiden aika. Neuvottelijamme tarvitsevat työrauhan ja kaiken tuen mitä voimme jäsenistönä antaa.  Se tarkoittaa työtaisteluvalmiuden vahvistamista ja yhteistä päämäärää neljän päätavoitteemme suuntaan. Varhaiskasvatuksen opettajat on siirrettävä OVTES:n. On sovittava palkkaohjelmasta, jolla suunnitelmallisesti korjataan palkkauksemme kuntoon. Kikystä on luovuttava ja työhyvinvointia on edistettävä.

Liittomme satavuotisjulkaisun nimi ”Intomielellä” tuo itselleni virtaa kaikkien näiden kuluneiden vuosienkin jälkeen. Virtaa innostua ja kaikin keinoin edelleen taistella tavoitteidemme puolesta.

Nyt tai ei koskaan, onhan kevät viimeinen!

Merja Winter

Helsinki

pääluottamusmies, JUKO

hallituksen jäsen, VOL ry