Ohita navigaatio

VOL:n toiminta oli viime vuonna vilkasta monella tapaa

VOL:n valtuuston puheenjohtaja Tanja Rantala kuvaa blogissaan, miten yhden toimintavuoden aikana tehtiin historiallisia päätöksiä. Kevätvaltuusto on edellisen vuoden käsittelyä, joten valtuuston puheenjohtajana hän luo katsausta menneen vuoden toimintaan.

Vappuviikolla liittomme kevätvaltuusto kokoontui ja ennen varsinaisen kokouksen alkua saimme osallistua upeaan Päivähoitolaki 50-vuotta juhlaseminaariin, jossa juhlapuhujana oli presidentti Tarja Halonen. Seminaarista on jo kerrottu, joten en puutu siihen enää sen enempää, kuin että oli kunnia saada olla mukana. Kokouksessa valtuustolle annettiin hallituksen selvitys edellisen vuoden toiminnasta, hyväksyttiin tilinpäätös ja myönnettiin vastuuvapaus hallitukselle. Alkukeväästä järjestettiin valtuustovaalit ja uusi, 45 jäseninen valtuustomme aloitti toimintansa toukokuussa. Samalla kertaa äänestimme myös OAJ:n valtuustovaaleissa, jossa saimme 22 VOL:n OAJ-valtuutettua.

Historiaakin tehtiin, kun keväällä oli työtaisteluiden aika. Päätyyn saakka mentiin, kun maalis-toukokuussa jäsenemme olivat mukana ylityö- ja vuoronvaihtokiellossa ja kuudella paikkakunnalla myös lakkoiltiin. Työtaistelukevät toi meille palkankorotusten ja palkkaohjelman lisäksi myös lisää yhtenäisyyttä ja joukkovoiman huumaa sekä omien että muiden opettajien kanssa. Kokonaisjäsenmäärämme kasvoi kevään aikana noin 450 jäsenellä parissa kuukaudessa. Tähän varmasti vaikutti kevään tilanne sopimusneuvotteluissa.

Kruununa viime vuoden toiminnassa oli Raumalla järjestetyt ensimmäiset Varhaiskasvatuksen Opettaja- päivät, jotka kokosivat yhteen noin 500 jäsentämme sekä mielenkiintoisia luentoja ja iloisia kohtaamisia sisältäneeseen koulutusviikonloppuun. Päivien lopussa pallo heitettiin Jyväskylään, jossa tapaamme syyskuussa 2024 seuraavan kerran Varhaiskasvatuksen Opettajapäivien merkeissä!

Hartiavoimin on tehty myös vaikuttamistyötä varhaiskasvatuslain puolesta, samoin varhaiskasvatuksen opettajan koulutusmäärien puolesta. Tätä työtä saamme edelleen sitkeästi jatkaa sekä paikallisella että valtakunnantasolla. Nyt jännityksellä odotamme, mitä hallitusohjelmaan  kirjataan varhaiskasvatuksesta sekä opetuksesta ja koulutuksesta yleensäkin.

Syyskaudella 2022 alkoi myös lehtemme uudistustyö ja tämän vuoden ensimmäinen numero ilmestyikin uudistetulla ilmeellä ja nimellä, joka on lyhyesti ja ytimekkäästi VOL.

Kävimme valtuuston kokouksessa myös lähetekeskustelua vuoden 2024 talousarviota varten sekä työstimme sääntömuutoksia. Jos sääntömuutokset saavat vihreää valoa Patentti- ja rekisterihallituksessa, syysvaltuustossa tulemme hyväksymään säännöt nyt valtuuston päättämässä muodossa. Sääntömuutosten myötä meillä otetaan mm. käyttöön jäsenaloite, joten jäsenten mahdollisuudet vaikuttaa entisestään lisääntyvät.

Viime vuoden syysvaltuustossa lokakuun lopussa hyväksyimme ponnen, joka velvoitti meitä valmistelemaan valtakunnallista kampanjaa varhaiskasvatuksen opettajan työn positiivisista puolista. Vuoden lopulla hallitus työsti asiaa seminaarissa yhdessä varajäsentensä kanssa ja siellä päätettiin, että jokainen vaalialueemme tekee aiheeseen liittyen pieniä videoita, jotka julkaistiin eduskuntavaalien alla liiton Facebook- ja Instagram-kanavilla. Jos vielä et ole niistä yhtään nähnyt, ne löytyvät helpoiten VOL:n Instassa, kannattaa käydä kurkkaamassa ja vaikka jakamassakin!

OAJ:n puheenjohtaja Katarina Murto toi omassa puheenvuorossaan valtuustollemme esiin, että keskustelu tulee pikkuhiljaa kääntää opettajien töistä positiiviseen, ammattiylpeyttä esiin tuovaan muotoon, joten me olimme jo vähän etunojassa asian suhteen. Positiivista puhetta työstämme tulee ehdottomasti jatkaa edelleen! Totta kai myös nykyinen tilanne opettajapulineen sekä osaamisvajeineen täytyy pitää esillä, mutta on ensiarvoisen tärkeää kertoa myös, miksi teemme maailman tärkeintä työtä pienten lasten opettajina!

Nyt mennään kovaa vauhtia jo kohti kesää ja jälleen yksi toimintavuosi alkaa olla takana. Toivotan kaikille aurinkoisia kesäpäiviä!

Tanja Rantala, VOL:n valtuuston puheenjohtaja