Ohita navigaatio

Alisuorittaminen kuormittaa ­opettajia

Eläkkeelle jäävä yliopistonlehtori Eeva-Leena Onnismaa on huolissaan väärin ­ymmärretyn moniammatillisuuden vaikutuksesta henkilöstön jaksamiseen j­a lasten hyvinvointiin. Hän toivoo päättäjiltä malttia ja kykyä katsoa kauas.

Töihin on kiva mennä, kun työ on organisoitu hyvin. Päivät ovat mielekkäitä. Niissä on iloa ja riemukkuutta. Työntekijät eivät väsy, eivätkä sairasta kohtuuttomasti. Sen sijaan väärin ymmärretty työpaikkademokratia kuluttaa henkilöstä. Varhaiskasvatuksen lastenhoitajat joutuvat tekemään asioita, joita eivät osaa. Opettajat piilottavat omaa osaamistaan ja alisuoriutuvat.

Yliopistonlehtori Eeva-Leena Onnismaa Helsingin yliopiston Kasvatustieteiden osastolta on huomannut, että työn organisoimisessa on menty monissa päiväkodeissa harhaan. Kaikki tekevät kaikkea.

”Moniammatillisuus on rikkautta -höpötys syö työn iloa. Moniammatillisuus on voimavara vain silloin, kun eri ammattiryhmillä on aidosti erilaiset koulutukset ja toisiaan täydentävät, erilaiset työtehtävät. Silloin kaikki tuovat yhteiseen pöytään omaa erityisosaamistaan.”

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajien koulutuksesta on vähennetty hoivaosaamista ikään kuin sen tarve olisi heidän työssään vähentynyt. Hoitajat eivät kuitenkaan ole mitään ”pikku opettajia”, vaan heillä on oma ammatillinen profiilinsa, josta he voivat olla ylpeitä. Paljon helsinkiläisiä päiväkoteja kiertänyt Onnismaa kertoo, että se tapa, jolla työ on organsioitu osassa päiväkoteja, on tuskaista katsottavaa.

Varhaiskasvatuksen opettajaksi valikoituu jo opiskeluvaiheessa sensitiivisiä ihmisiä. Herkkyys ja jämäkkyys eivät aina kulje käsi kädessä, mikä on johtanut osaltaan siihen, että hoitajat kävelevät opettajien yli.

Huonosti johdetussa ja organisoidussa päiväkodissa tahtonsa saa läpi se, joka jaksaa huutaa eniten, kiukutella ja vängätä pisimpään. Opettajat joustavat, jotta lapset eivät joutuisi kärsimään. Eeva-Leena Onnismaa on tästä vakavasti huolissaan ja kannustaa opettajia ottamaan ryhdikkäästi sen vastuun, mikä heille tiimissä kuuluu.

”Selkeät rakenteet ja työtehtävät mahdollistavat tarvittaessa myös jouston. Joka asiasta ei tarvitse arpoa ja tingata.”

Jäitä hattuun päättäjät!

Eeva-Leena Onnismaa on ajanut aktiivisesti varhaiskasvatuksen opettajien asioita ja puhunut varhaiskasvatuksen puolesta opiskeluajoistaan lähtien. Hän valmistui lastentarhanopettajaksi 1980-luvulla ja jää nyt eläkkeelle.

”Opettajan tai tutkijan työtä ei voi tehdä yhteiskunnasta irrallaan.”

Kun Onnismaa työskenteli päiväkodissa, opettajat olivat työyhteisössä enemmistönä ja keskusteluja käytiin ihan eri tasolla kuin nykyisin. Hän toivoo, että nykyinen laki vie varhaiskasvatusta takaisin asiantuntijaorganisaation suuntaan. Se parantaisi alan veto- ja pitovoimaa.

Opettajien koulutuksessa on ollut niukkuutta jo 1960-luvulla. Varhaiskasvatuksessa opettajan tutkinnon suorittaneita oli 2000-luvulla päivä­kodeissa vähimmillään alle kaksikymmentä prosenttia.

Nykyinen varhaiskasvatuslaki on ollut vasta niin vähän aikaa voimassa, että siitä on pidettävä Onnismaan mukaan kaikilta osin kiinni. Päättäjät tekevät ison virheen, jos laki avataan ja kelpoisuusehtoja väljennetään hätäratkaisuna opettajapulaan.

”Nyt pitää laittaa jäitä hattuun! Jos varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuuden antaminen sosionomeille ratkaisisi opettajapulan, ongelmahan olisi jo ratkaistu. Heitä on koulutettu niin paljon. Sosionomit eivät pysy päiväkodeissa, heille riittää töitä omalla alallaan, sotepalveluissa.”

Tulevaisuudessa päiväkodin johtajalla on oltava kasvatustieteen maisterin tutkinto. Tästä on pidettävä kiinni. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen välinen yhteistyö tiivistyy jatkossa entisestään ja tämä edellyttää vahvaa pedagogista osaamista päiväkodin johtajalta.

Eeva-Leena Onnismaasta on täysin mahdoton ajatus, että päiväkodin johtaja tulisi sote-alalta. Ylemmän amk-tutkinnon suorittanut sosionomi ei voikaan lain mukaan johtaa koulutusjärjestelmään kuuluvaa varhaiskasvatusta. Laki pitää varhaiskasvatuksen laivan oikeassa kurssissa.

teksti tiina komi kuvat eeva anundi

Artkkeli on julkaistu VOL-lehdessä 2/23.