Kasvan, liikun ja kehityn - Terveet elämäntavat

Varhaiskasvatuksella voi olla yllättävän suuri merkitys sille, miten ihminen aikuisena syö, liikkuu ja huolehtii itsestään.

Varhaiskasvatuksessa luodaan pohja terveille elämäntavoille. Ruokakasvatus on paljon enemmän kuin vatsan täyttämistä tai yhdessä syömistä. Lapsi oppii monipuolisesti terveyttä edistävät ruokailutottumukset. Hän saa maistella rohkeasti eri makuja ja kertoa, miten hän erilaiset ruuat ja maut kokee. Kaikilla ei ole samanlainen makuaisti.

Tamperelainen varhaiskasvatuksen opettaja, luottamusmies Eija Kamppuri oli mukana asiantuntijatyöryhmässä, joka laati varhaiskasvatuksen ruokailusuosituksen. Hänestä lapsen osallistaminen on oleellista myös ruokakasvatuksessa.

–  On tärkeää, että lapsi saa olla toimija ja kertoa omia ajatuksiaan. Ruokakasvatus on osa arjen toimintaa. Esimerkiksi kuvataiteita tehtäessä voidaan piirtää tai maalata hedelmiä ja vihanneksia. Niitä voi käyttää myös painamiseen.

Eri ruoka-aineita voi tutkia ja tarkastella monella tavoin. Lapsen täytyy saada pienestä pitäen oppia havainnoimaan ympäristöään ja sanoittamaan asioita. On hyvä ymmärtää, mikä on terveellistä ja miten esimerkiksi kasviksia käsitellään. – Toki nämä asiat voi oppia myöhemminkin, mutta varhaiskasvatuksessa luodaan pohja sille, miten aikuisena syödään ja toimitaan. Tavat juurtuvat lapsuudessa. Kun oppii lapsena pitämään terveellisen ruuan mausta, siitä pitää myöhemminkin.

Kun ruoka ei maistu

Osa lapsista on nirsoja. Kamppuri ei työskentele tällä hetkellä lapsiryhmässä mutta muistaa hyvin, millaista se on. Jos kasvikset eivät maistuneet, Kamppuri pyysi keittiöstä leikkuualustan ja veitsen, jolla lapsi sai itse leikata esimerkiksi porkkanasta tai kurkusta sen kokoisen palan kuin arveli pystyvänsä syömään. Vähitellen pikkuruisesta murusesta kasvoi isompi pala.

Uusi, ei niin mieluisa ruoka alkaa maistua vasta 16 maistamiskerran jälkeen. Lapsia kannattaa rohkaista maistelemaan ja kokeilemaan uutta makua kerta toisena jälkeen. Onnistumisen kokemukset kantavat pitkälle.

Kamppuri muistelee, miten parivuotiaan lapsen vanhemmat kertoivat, että tämä on todella huono syömään. Kamppuri annosteli lapselle aivan pikkuriikkisen annoksen ruokaa, jottei ruokailusta tule taistelutilannetta. Lapsi söi kaiken ja pääsi kertomaan vanhemmilleen päivän päättyessä, että hän söi lautasen tyhjäksi. Näin jatkettiin.

Joka päivä opettaja antoi pienen annoksen lapselle ja näytti tämän selän takana vanhemmille sormillaan, minkä verran lapsi oli syönyt. Vähitellen annoskoot kasvoivat suuremmiksi.

Joskus tarjolla on ruokaa, josta varhaiskasvatuksen opettajat ja hoitajatkaan eivät pidä. Sillä, miten ruuasta puhutaan, on iso merkitys. Myös eleet ja ilmeet viestivät lapsille paljon.  – Kerran sanoin, että tämä ei ole herkkuruokaani. Lapset ihmettelivät, miksi silti otin ison annoksen. Kerroin, että minulla on nälkä ja syön, jotta jaksan.

Kun lapsi saa ottaa itse ruokansa, hänen annoskokonsa kasvaa usein tottumisen myötä toimintakauden aikana. Lasten oppivat, että mitä isommaksi he tulevat, sen helpommaksi myös ei-niin-mieluisten ruokien syöminen muuttuu. Esiopetusikäiset lapset jopa kilvoittelevat siitä, miten isoja annoksia pystyvät syömään silloinkin, kun tarjolla ei ole herkkuruokaa.

Kamppurin mielestä opettajien on tärkeä miettiä, miten he markkinoivat asiat lapsille. Esimerkiksi kerran alkusyksystä hänen 3–5 -vuotiaiden ryhmälleen tarjoiltiin kuoriperunoita. Kamppuri mietti hetken tiimin kanssa, että taitaa tulla pitkä ruokailu mutta kertoi lapsille, että ”tänään on hieno ruokailuhetki. Pääsette opettelemaan perunoiden kuormista. Se on hirveän vaikea taito, jonka yleensä vain aikuiset osaavat mutta jos harjoittelette, opitte sen kevääseen mennessä”.

– Lapset olivat hirveän innoissaan. Olihan se kuoriminen melkoista tumpulointia mutta osa onnistui. Niinpä pyysimme aina silloin tällöin keittiöstä kuoriperunoita lasten iloksi.

 Kaikkien yhteinen ruokahetki

Ruokakasvatus alkaa suunnittelusta, johon myös lapset voivat osallistua. Kamppurin mielestä on tärkeää, että ruokailuhetki on sellainen, josta sekä lapset että varhaiskasvatuksen henkilöstö pitävät.

Varhaiskasvatuksen ruokailusuositus suosittelee henkilöstöä syömään yhdessä lasten kanssa. Siihen ei kuitenkaan pakoteta ketään. Yhteisessä pöydässä voi syödä omiakin eväitä.  – Yhteinen ruokailu vähentää stressiä ja rauhoittaa tilannetta. Parhaimmillaan joka pöydässä lasten kanssa istuu varhaiskasvatuksen opettaja tai hoitaja. Se on yksi antoisimpia hetkiä keskustella lasten kanssa. Lapset kertovat asioistaan ja ajatuksistaan. Syntyy mukavia oivalluksia ja kivaa keskustelua, mikä voi olla hyvin voimaannuttavaa myös henkilöstölle.

Ruokailu valvontatilanteessa lisätään laskennallisesti palkkaan ja työntekijä maksaa ateriasta veroprosenttinsa mukaan noin euron. Aterian syöminen kasvattaa sekä palkkaa että eläkettä. – Jotkut työnantajat pyrkivät säästämään rajoittamalla henkilöstön valvonta-aterioiden määrää, mikä on erittäin lyhytnäköistä lasten hyvinvointia ajatellen. Heidän mahdollisuutensa tulla huomatuksi vähenee.

Kamppuri on sitä mieltä, että lasta ei saa pakottaa syömään. Joskus ajatellaan, että lapsen on syötävä lautanen tyhjäksi silloin, kun hän on itse saanut valita, minkä verran ottaa. – Minäkin voin joskus ottaa liikaa ruokaa. Tai en tiedä ruokaa ottaessani, ettei se olekaan niin hyvää, miltä näyttää. Kun henkilöstö syö yhdessä lasten kanssa, he huomaavat, jos ruuassa on jotain vikaa – esimerkiksi liikaa suolaa.

Kamppuri muistuttaa, että varhaiskasvatuksen ruokailusuositus velvoittaa varhaiskasvatuksen henkilöstöä. Vaikka mediassa puhuttaisiin jonkun ruoka-aineen haitallisuudesta tai toisen ylivertaisuudesta, varhaiskasvatuksessa noudatetaan virallista ruokailusuositusta. Kamppuri kannustaa varhaiskasvatuksen opettajia tutustumaan etenkin ruokailusuosituksen neljänteen lukuun.

Eija Kamppuri työskenteli pitkään liikuntapainotteisessa päiväkodissa. Hän muistuttaa, että myös erilaisten elämäntaitojen opettelu on liikuntaa. Kamppuri on aina ottanut lapset mukaan päiväkodin töihin. Esimerkiksi ruokailun jälkeen lapset putsasivat omilla räteillään omat paikkansa. Se oli heistä hauskaa ja kehitti motorisia taitoja.

Kasvan, liikun ja kehityn -oppimisen alueeseen sisältyy liikkumiseen, ruokakasvatukseen, terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä tavoitteita. Alue tukee erityisesti itsestä huolehtimiseen ja arjen taitoihin liittyvää laaja-alaista osaamista.

Tavoitteena on innostaa lapsia liikkumaan monipuolisesti sekä kokemaan liikunnan iloa. Liikuntakasvatuksen tulee olla säännöllistä, ja lapsilähtöistä, monipuolista ja tavoitteellista. Varhaiskasvatuksen tehtävänä on kehittää lasten kehontuntemusta ja -hallintaa sekä motorisia perustaitoja, kuten tasapaino-, liikkumis- ja välineenkäsittelytaitoja.

Yhdessä lasten kanssa pohditaan terveyteen ja turvallisuuteen liittyviä asioita. Lasten valmiuksia pitää huolta terveydestään sekä henkilökohtaisesta hygieniastaan tuetaan.

Lähde: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018

Teksti Tiina Komi Kuva Jyrki Luukkonen

Artikkeli on julkaistu Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton kustantamassa Lastentarhassa 5/2019