Ohita navigaatio

Kutsu: juhla opettajille!

Opettajien työ varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin on ollut entistäkin tärkeämmässä roolissa viime aikoina. Opettajat ja heidän laaja-alainen osaamisensa mahdollistivat viime keväänä sen, että oppiminen ja opiskelu jatkuivat Suomessa, vaikka koulujen, oppilaitosten ja korkeakoulujen tiloja suljettiin.

Tervetuloa juhlimaan Suomen opettajia ja opettajuutta 5.10.2020 klo 17.00 – n. 18.00 live-lähetyksen välityksellä.

 Juhlalähetys on tarkoitettu kaikille, niin opettajille kuin jokaiselle opettajuuden kentästä kiinnostuneelle.

Juhlassa kuullaan opetusministeri Li Anderssonin ja tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon tervehdykset. Lukion matematiikan opettaja Ville Aitlahti ja pedagoginen yliopistonlehtori Heini Lehtonen tuovat keskusteluun mukaan omia ajatuksiaan opettajuudesta, opettajien työn merkityksestä ja digitaalisuudesta. Lisäksi opettajat eri puolilta Suomea kertovat ajatuksiaan opettajan työn arjesta, haasteista ja iloista etäyhteyksien välityksellä. Tuija Rantalainen esittää maailman ensiesityksenä opettajien kunniaksi sävelletyn ja sanoitetun kappaleen.

Lähetystä voi seurata opetus- ja kulttuuriministeriön Youtube-kanavalla. Tarkempi ohjelma ja linkki lähetyksen seuraamista varten julkaistaan lähempänä ajankohtaa opetus- ja kulttuuriministeriön tapahtumakalenterissa.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Tilaisuuden järjestävät opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ, Kuntaliitto, Professoriliitto, Tieteentekijöiden liitto, Yliopistojen opetusalan liitto YLL, Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto ja Opettajaksi opiskelevien liitto SOOL.