Ohita navigaatio

Lastentarha-lehti uudistuu – uusi nimi on VOL

Jasenlehtemme uudistuu numerosta 1/2023 alkaen. Samalla lehden nimi muuttuu ja ilme päivittyy modernimmaksi.

– Lehti keskittyy jatkossakin nostamaan esiin asioita, joista varhaiskasvatuksessa puhutaan, antaen samalla ajankohtaisille aiheille entistä enemmän painoarvoa. Haluamme vahvistaa lehden asemaa suomalaisen varhaiskasvatuksen äänenä. Pyrkimyksenä on tarjota yhä edelleen monipuolista luettavaa varhaiskasvatuksen opettajille, erityisopettajille ja päiväkodin johtajille, mutta myös yhä laajemmalle joukolle varhaiskasvatuksesta kiinnostuneille, VOL:n puheenjohtaja Anitta Pakanen korostaa.

-Vuoden ensimmäisen lehden teema on varhaiskasvatuksen tulevaisuus. Varhaiskasvatuksella on tärkeä tehtävä lasten koulutuksellisen yhdenvertaisuuden turvaamisessa. Pian päättyvällä hallituskaudella on tehty paljon varhaiskasvatuksen kehittämiseksi, mutta työn on jatkuttava määrätietoisesti myös seuraavalla hallituskaudella. Näkemyksiämme tästä kerromme vuoden ensimmäisessä lehdessä, Pakanen summaa.

Lehden uudistuneen ulkoasun on suunnitellut Aste Helsinki. Lehden sisällön suunnittelusta ja toteuttamisesta vastaa Aste Helsingiltä toimitussihteeri Taru Schroderus yhdessä VOL:n hallituksen ja viestintätyöryhmän kanssa. Perinteisen paperilehden rinnalle on pyrkimys tuoda myös verkkolehti. VOL:n hallitus ja viestintäryhmä suunnittelevat viestinnän kokonaisuuden uudistamista kevään aikana yhdessä Aste Helsingin kanssa.