Moninaiset mediataidot luovasti haltuun
Päiväkoti Kotikallio kuuluu Helsingin kaupungin innopäiväkotiverkkoon, jossa kehitetään digivälineiden luontevaa käyttöä osana arkea. Myös Uudet lukutaidot -kehittämisohjelma on tullut talossa tutuksi.
”Lapset ovat innoissaan elokuvafestivaalista, jossa esitetään heidän itsensä tekemiä animaatioita”, kertoo Sanni Suomi. Hän työskentelee varhaiskasvatuksen opettajana päiväkoti Kotikallion toisessa esiopetusryhmässä.
Animaatio-projektissa käsitellään muiden esiopetuksen sisältöjen ohella, Uudet lukutaidot -kehittämisohjelman teemoja liittyen mediakasvatukseen ja digivälineiden käyttöön. Projekti lähti liikkeelle lasten toiveista ja ideoista. He suunnittelivat piirtäen mieleisensä pehmoeläimen, joka toteutettiin ompelemalla. Kun eläimet olivat valmiita, ryhdyttiin suunnittelemaan ja käsikirjoittamaan lyhyitä animaatioita pienryhmissä. Mielikuvitukselle oli vain taivas rajana. Käsikirjoitusten jälkeen ryhdyttiin kuvaamaan animaatioita tableteilla Stop Motion -sovellusta hyödyntäen.
”Toistensa animaatioita katsoessaan lapsilla heräsi keskustelua siitä mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi Linnun jännittävä matka -animaatiossa ihmeteltiin katosiko vesi oikeasti lammesta vai mitä siinä tapahtui. Nämä yhteiset keskustelut johdattavat ajattelua kohti kriittisyyttä”, Sanni Suomi kertoo.
Kotikallion päiväkodinjohtaja Jerkka Laakkonen toteaa, että erilaiset mediasisällöt ovat kiinteä osa lasten elämää ja on olennaista, että niihin liittyviä teemoja käsitellään toiminnallisesti yhdessä.
”Eskarissa lapset käyttävät luontevasti digivälineitä, mutta usein varsin yksipuolisesti. Meidän tehtävämme on rikastaa ja tarjota monipuolisuutta välineiden käyttöön sekä mediasisältöjen tutkailuun.”
Taikamatolla isoisän pihaan
Sanni Suomen esiopetusryhmässä digilaitteet ovat käytössä päivittäin.
”Maanantaisin lapsille arvotaan ryhmästä leikkikaveri Spin the Wheel -onnenpyöräohjelmalla, joka löytyy ilmaiseksi netistä. Tavoitteena on laajentaa kaverisuhteita ja harjoitella leikkimään kaikkien kanssa. Lapsista on aina yhtä jännittävää, ketkä arvotaan mukaan yhteiseen leikkiin.”
Lounaan jälkeen pelataan kierros digitaalista Yoli-sanapeliä.
”Yolin avulla harjoitellaan hauskasti yhdessä pelaillen riimittelyä ja muita kielellisiä valmiuksia”, Suomi toteaa.
Sanapelissä tärkeintä on lasten keskinäinen vuorovaikutus, kun he miettivät yhdessä ratkaisua.
”Olennaisinta tässäkin on kuitenkin se, että koulutettu työntekijä on aina ohjaamassa suunniteltua pedagogista toimintaa”, Jerkka Laakkonen painottaa.
Älytaulu on eskariryhmässä ahkerassa käytössä. Lapsista on erityisen jännittävää tehdä matkoja ympäri maailmaa Google Earthin avulla.
”Kävimme hiljattain erään lapsen Puolassa asuvan isoisän pihalla virtuaalisesti”, Suomi kertoo.
Sisältöjä Yle Areenasta
Esiopetukseen sopivia ohjelmia ja sovelluksia on tarjolla runsaasti. Suomi on löytänyt kiinnostavia sisältöjä esimerkiksi Yle Areenasta.
”Pikku Kakkosen Kynä käteen! -sarjassa opitaan muotoja ja numeroita yhdessä piirtämällä. Piirtämiseen liittyen on käytetty myös Quiver-sovellusta, jolla voi herättää värityskuvia eloon. Se on motivoinut lapsia kynäpuuhien pariin.”
Ipadeja käytetään kirjainten ja äänteiden harjoitteluun pelailemalla, kuvia ottamalla ja videoimalla. QR-koodit ovat rikastuttaneet ryhmän liikuntahetkiä. Koodien taakse on piilotettu erilaisia tehtäviä löydettäväksi.
Ohjelmointiosaamista harjoitellaan leikillisesti muun muassa Bee-Bot- ja Sphero indi -robottien avulla, joita lapset ohjelmoivat liikkumaan annetun tehtävän mukaisesti. Robottia ohjelmoimalla ratkaistaan erilaisia pulmia yhdessä päätellen ja kokeillen esim. asioiden vertailuun ja luokitteluun liittyen.
Ohjelmointiosaamisen käsittelyyn ei välttämättä tarvita välineistöä.
”Yksi parhaista tavoista ohjelmoinnin käsittelyyn on kaverirobotin ohjelmoiminen. Siinä sovitaan esimerkiksi kosketuskomennot, joilla kaveria ohjataan toimimaan”, Suomi kertoo.
Lastenkirjat kuuluvat jokaiseen päivään
Kotikallion päiväkodissa laadukkaat lastenkirjat ovat yhtä tärkeässä asemassa kuin ennenkin, digilaitteet eivät ole niitä syrjäyttäneet.
Kun aikuinen lukee lastenkirjaa, vaatii kuunteleminen lapselta erilaista keskittymiskykyä kuin digilaitteen äärellä oleminen.
”Olisi hyvin tärkeää, että huoltajia kannustetaan monipuoliseen kirjallisuuden käsittelyyn yhdessä lasten kanssa. Kuvakirjojen tutkiminen ja sadun kuunteleminen rikastuttavat lapsen mielikuvitusta ja kieltä. Mikään ei korvaa yhteisiä lukuhetkiä”, painottaa Jerkka Laakkonen.
Tänä keväänä Tarinakettu on kiertänyt kaikkien lasten kotona vuorotellen. Ketun kanssa on saanut touhuta itselleen kivoja juttuja, mutta yksi tärkeä tehtävä on ollut lukea yhdessä ketun kanssa jokin kirja ja raportoida tästä yhteiseen ketun kanssa kulkevaan pieneen vihkoon.
”Kettu on rikastanut osaltaan kirjallisuudesta käytävää keskustelua ryhmässä”, Sanni kertoo.
Päiväkoti Kotikallio kotikallion 102 lasta jakautuvat seitsemään ryhmään, joista kaksi on esiopetusryhmiä. Talossa on seitsemän varhaiskasvatuksen opettajaa, yhdeksän vk-lastenhoitajaa, yksi vk-sosionomi, vk-erityisopettaja ja avustaja. Päiväkodissa on keskitytty kuluvana toimintavuotena kaveritaitoihin ja kestävän tulevaisuuden käsittelyyn. Tässä apuna ovat olleet kettuhahmot, joiden kanssa sisältöjä on tutkittu liikkuen, leikkien, sadutellen ja seikkaillen.
Teksti Anne Tarsalainen ja kuvat Tapani Romppainen
Artikkeli on julkaistu VOL-lehdessä 2/23.
Uutiset
Tapahtumat
Tapahtuma | 7.11.2024
Puheenjohtajiston kokousTapahtuma | 7.11.2024
Hallituksen kokousTapahtuma | 8.11.2024
Valtuuston syyskokous