Näköala-paikan vaikuttaja
Jokainen voi vaikuttaa varhaiskasvatuksen asemaan, uskoo varhaiskasvatuksen parissa työskentelevä vaikuttaja Sari Kumin. Hän toimii vapaa-aikanaan monilla foorumeilla paremman maailman puolesta.
Sari Kumin, 55, sanoo tekevänsä työtä mielettömällä näköalapaikalla. Hän työskentelee Helsingin kaupungin kiertävänä varhaiskasvatuksen erityisopettajana. Kuminin tontille kuuluu peräti 28 itähelsinkiläistä päiväkotia.
Työ on opettanut paljon ja se on avannut silmiä. Alueella on paljon tuen tarpeessa olevia lapsia. Päiväkotien henkilöstökin on usein vaativasta työstä väsynyttä eikä huutava pula työvoimasta paranna tilannetta. Kuminille ei soiteta, että tule käymään ja katsomaan, kun meillä menee hyvin.
Hän koettaa vahvistaa hyvää ja etsiä positiivisia näkökulmia päiväkotien tilanteissa. Joskus hyvää pitää etsiä, mutta aina se löytyy – ja on olemassa kuitenkin.
”Kun päiväkodin henkilökunta sanoo päivän päätteeksi, että kiitos kun tulit, sait meidät uskomaan taas tähän työhön, silmäni kostuvat. On mieletön juttu saada valaa ihmisiin uskoa.”
Sisäinen palo
Sari Kumin käyttää paljon vapaa-aikaansa vaikuttaakseen varhaiskasvatuksen asioihin. Hän kirjoittaa blogeja ja mielipidekirjoituksia, ja on mukana politiikassa ja seurakunnan luottamustehtävissä. Hän arvioi käyttävänsä aikaa viikoittain 10-12 tuntia joko kirjoittaen eri foorumeille mielipidekirjoituksia tai kokouksessa työskennellen ja somessa vaikuttaen.
Vaikuttamistyö alkoi toden teolla kymmenisen vuotta sitten. Perheen kolme urheilullista lasta olivat kasvaneet ja lentäneet pesästä. Aikaa vapautui. Kumin ei osaa pelkästään istua sohvalla, ja niinpä hän ryhtyi toimimaan.
”Minulla on sisäinen palo vaikuttaa asioihin. Ilman sitä en tätä tekisi.”
Kohokohta vaikuttamisuralla olivat kevään 2023 eduskuntavaalit. Kuminille tarjoutui mahdollisuus olla mukana hallitusneuvotteluissa Osaava Suomi -pöydässä. Hän on ylpeä siitä, että hän saattoi tuoda varhaiskasvatuksen asioita hallitusohjelmaan. Tärkeimmät ohjelmaan kirjatut asiat ovat varhaiskasvatuksen opettajien lisäkoulutuspaikkojen ja perusopetuksen rahoituksen lisääminen.
”Päättäjät eivät tunne varhaiskasvatuksen maailmaa. On meidän tehtävämme kertoa heille siitä.”
Jokainen voi vaikuttaa
Kumin sanoo, että jokainen voi vaikuttaa varhaiskasvatuksen tulevaisuuteen esimerkiksi kertomalla omasta työstä ja varsinkin sen positiivisista puolista. Päättäjiin pitää ja kannattaa olla yhteydessä.
Vaalien alla jokainen varhaiskasvatuksen opettaja voi ennen äänestyskoppiin astumista ainakin selvittää, mitä ehdokkaat ajattelevat varhaiskasvatuksen merkityksestä. Kuminin mukaan poliitikkojen tieto varhaiskasvatuksesta on pientä. Kun näin on, palkatkaan eivät nouse.
”Yhä ajatellaan, että varhaiskasvatus olisi pelkkää lasten hoitamista. Ei ymmärretä, että hoidon ja kasvatuksen lisäksi me myös opetamme”, Kumin huokaa.
Omaan alaan voi hänen mukaansa vaikuttaa esimerkiksi liittymällä liittoon. Kumin piti jo nuorena ammattiliittoon kuulumista itsestäänselvyytenä. Hän liittyi liittoon heti valmistuttuaan ja hän arvostaa liitossa tehtävää työtä paljon.
Jokainen löytää halutessaan liitosta ja sen yhdistyksistä omia vaikutuskanavia. Pienetkin tehtävät ovat merkityksellisiä.
”Vuosikokoukseen uskaltaa kyllä mennä, ei siellä heti joudu sihteeriksi.”
Intohimona kehittyminen
Sari Kumin valmistui lastentarhanopettajaksi vuonna 1991. Hän on aina tykännyt työstään ja halunnut kehittyä ammatissaan. Parhaillaan hän opiskelee erityispedagogiikkaa Jyväskylän yliopistossa.
Ammattikirjallisuuden lukeminen kuuluu elämään. Uuden oppiminen innostaa:
”Varhaiskasvatuksen henkilökunta on todella osaavaa ja pätevää. En voisi tehdä tätä työtä, jos en päivittäisi myös omia tietojani koko ajan.”
Varhaiskasvatuksen opettajan työ on Kuminin mielestä maailman tärkeintä työtä. Varhaiskasvatuksessa luodaan pohja kaikelle myöhemmälle oppimiselle. Se on merkityksellinen kivijalka.
”Tuoreen tutkimuksen mukaan varhaiskasvatuksen opettajilla on suuri merkitys lapsen tuleviin ammattipolkuihin ja palkkaukseen”, hän kertoo ja toivoo, että parhaat opettajat saataisiin juuri varhaiskasvatukseen.
Hyvää saa jakaa
Vuoden 2024 alusta Kumin tarttuu taas uuteen. Hänet valittiin Suomen varhaiskasvatuksen erityisopettajien liiton hallitukseen. Uusi luottamustehtävä innostaa, ja hän toivoo voivansa viedä siellä asioita eteenpäin.
Varhaiskasvatuksen Opettajien Liitto on hänen mukaansa hyvä ja toimiva liitto, jossa tehdään hyvää työtä. Hän pysähtyy kuitenkin miettimään, kuuluuko oman liiton ääni tarpeeksi isossa OAJ:ssä.
”Toivon, että kuuluu.”
Aktiivinen nainen ammentaa rauhaa ja jaksamista luonnosta. Metsä ja meri ovat tärkeitä voimanlähteitä, samoin se, että kotiasiat ovat kunnossa. Puoliso on tukena kaikessa.
Perheen kaksi terrieriä vievät emännän aamuisin pitkälle lenkille Vuosaaren metsiin ja rannoille. Ne ovat Kuminille tuttuja jo lapsuudesta.
Koirien kanssa kulkiessa matkaa kertyy helposti kymmenen kilometriä. On mukava lähteä reippaana töihin, kun koirat jäävät ulkoilun jälkeen tyytyväisinä lepäilemään.
Kumin uskoo siihen, että hyvän jakaminen kantaa.
”Haluan tehdä asioita positiivisen kautta. Valittamisen voimaan en usko.”
Teksti Terhi Friman Kuva Nina Kaverinen
Artikkeli on julkaistu VOL-lehdessä 1/24.
Uutiset
Tapahtumat
Tapahtuma | 10.10.2024
Puheenjohtajiston kokousTapahtuma | 10.10.2024
Hallituksen kokousTapahtuma | 7.11.2024
Puheenjohtajiston kokous