Ohita navigaatio

Pedagoginen dokumentointi osaksi arkea

Pedagoginen dokumentointi on katseen rajaamista tiettyyn asiaan. Kohteena voivat olla esimerkiksi lasten keskinäiset vuorovaikutussuhteet tai heidän suhteensa opettajiin ja hoitajiin. Tai vaikka päiväuniin liittyvät säännöt. Dokumentointi on asioiden tallentamista ja näkyväksi tekemistä. Se on tiedon välittämistä.

Varhaiskasvatuksessa on aina käytetty dokumentointia hyväksi. Pedagogiseksi dokumentointi muuttuu silloin, kun sitä hyödynnetään toimintaa suunniteltaessa, toteutettaessa, arvioitaessa ja kehittäessä. Molemmilla dokumentoinnin tavoilla on paikkansa.

Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteissa todetaan, että pedagoginen dokumentointi on jatkuva prosessi, jonka keskiössä ovat havainnot, dokumentit ja niiden vuorovaikutuksellinen tulkinta.

Varhaiskasvatuksen kouluttaja, KT Piia Roos kertoo, että yksi pedagogisen dokumentoinnin tarkoitus on tehdä varhaiskasvatusta näkyväksi lasten vanhemmille. Pedagoginen dokumentointi mahdollistaa lasten ja vanhempien osallistumisen toiminnan arviointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen.

Henkilöstö näkee vanhempien osallisuuden tärkeyden. Mutta useampi opettaja on huokaissut Roosille, kuinka vanhempien osallisuus jää usein vähäiseksi, vaikka heitä kuinka kutsuisi mukaan lasten arkeen. – Ehkä lähestymistapa on väärä? Vanhempia kiinnostaa kyllä oma lapsi mutta kannattaa miettiä, millaisesta pedagogisesta näkökulmasta heitä lähestyy. Vanhemmille jää helposti vieraaksi esimerkiksi varhaiskasvatuksen opettajien puhe siitä, miten laaja-alainen oppiminen näkyy lapsen ryhmässä.

Vanhempia ei voi pakottaa mukaan, jos asia ei tunnu heistä merkitykselliseltä. Mitä konkreettisemmin pedagoginen dokumentointi koskettaa tavallista arkea, sitä enemmän se vanhempia kiinnostaa.  Kannattaa keskittyä siihen, mitä lapsen arjessa oikeasti tapahtuu ja miten vanhemmat voivat siihen vaikuttaa.

Miksi, mitä ja miten dokumentoin?

Pedagogisessa dokumentoinnissa voi lähteä liikkeelle esimerkiksi lapselle tärkeistä asioista päiväkodissa ja kotona, lasten ideoista ja ajatuksista sekä vuorovaikutuksesta. Dokumentointi voi kohdistua paitsi ryhmään myös yksittäiseen lapseen ja hänen mielenkiinnon kohteisiinsa, toiveisiinsa, tarpeisiinsa ja vahvuuksiinsa. Näin pedagoginen dokumentointi kertoo lapselle, että hän on tärkeä ja häntä arvostetaan.

Varhaiskasvatuksen opettajien on tärkeä pohtia, miksi dokumentointia tehdään, mitä dokumentoidaan ja miten. Kuka siitä päättää? Lapset, vanhemmat vai varhaiskasvatuksen henkilöstö? Entä kenen kokemukset, ajatukset ja ääni näkyy dokumenteissa voimakkaimmin?

Pedagoginen dokumentointi ei rajoitu pelkkään toimintaan vaan se koskee kaikkia varhaiskasvatuksen ulottuvuuksia. Toimintakulttuurista osa on tiedostettua, osa tiedostamatonta. Roos neuvoo puntaroimaan silloin tällöin toimintatapoja ja esimerkiksi ryhmän sääntöjä. Joku sääntö saattaa olla peräisin vuosien takaa. Onko sillä tänä päivänä vielä merkitystä? Esimerkiksi päiväuniin liittyvien sääntöjen listaaminen on myös pedagogista dokumentointia.

Pedagogisessa dokumentoinnissa on tärkeä tehdä rajauksia ja kohdistaa rohkeasti katse aina tiettyyn asiaan kerrallaan. Jos haalii liikaa, prosessi kärsii. Etenkin, jos aika ja resurssit ovat rajalliset. Näkökulmaa voi laajentaa tarpeen ja resurssien mukaan. Dokumentoitavia asioita on helpompi lisätä kuin vähentää.

Vuorovaikutuksellista tulkintaa

Pedagogisen dokumentoinnin menetelmissä ei sinänsä ole mitään uutta ja ihmeellistä, vaikka tekniikkaa on mahdollista hyödyntää aiempaa paremmin.  Dokumentoinnissa käytetään valokuvia, lasten töitä ja piirustuksia, heidän haastattelujaan, varhaiskasvatuksen henkilöstön blogeja, nettisivuja, kasvun kansiota ja muita tuttuja menetelmiä.

Roos kannustaa opettajia toteuttamaan juuri sellaista pedagogista dokumentointia, joka itsestä tuntuu luontaiselta. Yksi on vahvimmillaan tarinoiden, toinen kuvien äärellä. – Pelkkä dokumenttien tuottaminen ei riitä, vaan oleellista on prosessoida niitä yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. On tärkeä luottaa lasten osaamiseen ja siihen, että he osaavat kertoa itselleen tärkeistä asioista. Varhaiskasvatuksen opettajien pitää varoa tulkitsemasta lasten tuottamia dokumentteja omasta näkökulmastaan käsin.

Lapsi saattaa aamulla kuvata meren ja kertoa iltapäivällä, että kuvassa onkin heinäpelto. Roos muistuttaa, ettei tärkeää ole niinkään dokumenttien sisältö kuin sen vuorovaikutuksellinen tulkinta. Esimeriksi katsottaessa valokuvia yhteisestä retkestä oleellista on se, mistä lapset kiinnostuvat, minkä äärelle he hakeutuvat.

Vuorovaikutuksellinen tulkinta on dokumentin äärelle pysähtymistä hetkessä. Se, ketkä milloinkin ovat hetkessä läsnä, vaihtelee. Välillä dokumenttia tulkitaan lasten kanssa, välillä lasten ja heidän vanhempiensa kanssa, joskus taas varhaiskasvatuksen tiimi tarkastelee dokumentteja keskenään. Prosessointia tehdään yhdessä keskustellen.

Vuorovaikutussuhteet näkyviksi

Varhaiskasvatuksen perusteissa puhutaan vuorovaikutuksen ja ilmapiirin näkyväksi tekemisestä. Vuorovaikutuksen näkyväksi tekeminen on laaja ilmiö, johon on vaikea tarttua. – Sama pätee pedagogiseen dokumentointiin. Se on katseen rajaamista ja valintojen tekemistä. Pieni hippunen kokonaisuudesta. Mutta se riittää.

Lasten vuorovaikutussuhteiden pedagogisesta dokumentointia auttaa esimerkiksi sosiogrammin piirtäminen. Siinä paperille piirretään ympyröitä, joihin laitetaan jokaisen lapsen nimi. Yhdeltä lapselta kerrallaan kysytään, kenen kanssa hän tykkää leikkiä ja piirretään vastaajasta viiva kyseisen kaverin ympyrään. Näin syntyy kuva ryhmän sosiaalisesta verkostosta.

Sosiogrammi nostaa esiin erilaisia asioita kuin lasten keskinäisten suhteiden arvioiminen toiminnan lomassa. Se on konkreettisuudessaan yllättävän vaikuttava dokumentti. Roos ei lähtisi esittelemään sosiogrammia sellaisenaan lapsille tai heidän vanhemmilleen, mutta sieltä voi nostaa esiin asioita. Kertoa esimerkiksi Villen isälle, että tosi moni ryhmän lapsista viihtyy Villen kanssa. Tai sanoa Annin äidille, että näyttää siltä, että tällä on yksi todella hyvä kaveri.

Vuorovaikutukseen liittyy myös se, mitä lapset ajattelevat aikuisista. Lapsilta voi kysyä esimerkiksi, millaisen aikuisen kanssa lapsen on hyvä olla. Mitä lapsi toivoo omilta varhaiskasvatuksen opettajiltaan ja hoitajiltaan?  – Heillä on merkityksellinen tehtävä lapsen elämässä, joten ei kannata tuudittautua pelkän luulon varaan siitä, mitä lapset ajattelevat vaan kysyä palautetta suoraan lapsilta. Vastauksista ei selviä ehdoton totuus, mutta sieltä nousee tärkeitä langanpäitä, kertoo Piia Roos.

Teksti Tiina Komi, kuva Nina Kaverinen

Artikkeli on julkaistu Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton kustantamassa Lastentarhassa 4/2019.

Tapahtumat

Yhdistyksemme