Ohita navigaatio

Pienille parhaat opettajat

Elli Luukkonen valmistui luokanopettajaksi, mutta sydän kutsui varhaiskasvatuksen pariin. – Tässä työssä pääsee jo varhaisessa vaiheessa huomaamaan oppimisen haasteet ja puuttumaan mahdollisiin pulmiin lapsen kehityksessä. Koulussa se voi olla jo vaikeampaa.

Elli Luukkonen valmistui luokanopettajaksi Lapin yliopistosta vuonna 2005, minkä jälkeen hän erikoistui Helsingissä käsitöihin. Vuonna 2007 hän sai työpaikan alakoulusta. Käsitöiden lisäksi hän opetti uskontoa ja musiikkia. – Koulu ja työyhteisö olivat kivoja, mutta koin alakoulun opettajana olemisen liian yksinäisenä tuntien samalla suurta riittämättömyyttä, uupumustakin.  Aloin pohtia, mitä minä oikeasti haluan.

Opettajan työ oli ollut Ellin haaveena, mutta sitten varhaiskasvatus alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Lopulta Elli teki omien sanojensa mukaan hurjan hyppäyksen. Hän hakeutui lastenhoitajaksi pienten lasten ryhmään. Varhaiskasvatuksen maailma oli hänelle ihan uusi, sillä hän ei ollut edes lapsena ollut päiväkodissa. – Tämä maailma vetosi! Tämä on mun juttuni. Tuntui myös hyvältä, että sain arjessa jakaa ajatuksia, ideoita ja vastuuta työkavereiden kanssa. Alakoulussa opettaja on usein luokan edessä yksin. Vaikka ilolla olen seurannut, että alakoulun puolella on nykyään myös paljon yhteisopettajuutta.

Ensimmäisen päiväkotivuoden jälkeen Elli uskaltautui tekemään opettajan sijaisuuksia eri päiväkodeissa. Tuolloin erään yksikön johtaja kannusti Elliä hankkimaan pätevyyden myös varhaiskasvatuksesta.  – Niinpä palasin sitten yliopistoon ja opiskelin vielä varhaiskasvatuksen opettajaksi. Olen tyytyväinen saamaani koulutukseen. Erityisesti Leena Tahkokallion ja Marjatta Kallialan luennot antoivat paljon. Välillä opiskelu tuntui turhauttavalta, koska minun täytyi opiskella joitain samojakin asiakokonaisuuksia kuin luokanopettajakoulutuksessa. Toisaalta taas aikaisemmista opinnoista ja työkokemuksesta oli opiskeluissa paljon hyötyä.

Elli valmistui Helsingin yliopistosta varhaiskasvatuksen opettajaksi vuonna 2017 ja sai heti vakituisen työpaikan harjoittelupaikastaan päiväkoti Rööperistä. Vuosi sitten hän siirtyi päiväkoti Wilholaan, joka kuuluu samaan varhaiskasvatusyksikköön Rööperin kanssa.   -Olen saanut moneen kertaan perustella valintaani. Sain jopa kuulla, että kuljin urallani väärään suuntaan, koska maisteritutkinnon jälkeen opiskelin alempitasoisen tutkinnon. Opiskellessani kuulin monen lehtorin suusta, että pienet lapset tarvitsevat parhaimmat opettajat. Tähän ajatukseen on helppo yhtyä.

Läsnäolo ja leikillinen pedagogiikka ovat kaiken oppimisen alku

 Elli Luukkonen iloitsee siitä, että varhaiskasvatussuunnitelmissa on löysemmät raamit kuin koulun opetussuunnitelmissa. Luovana ja idearikkaana ihmisenä hän on nauttinut siitä, että eri ilmiöiden ja asioiden äärelle voidaan pysähtyä niin kauaksi aikaa kuin se kiinnostaa lapsia.

Ellin mielestä kaiken toiminnan lähtökohtana on aikuisen läsnäolo. – Lapsi tarvitsee sen turvallisuuden tunteen, että aikuinen pitää hänestä huolta ja on kiinnostunut hänen ajatuksistaan. Lapsi ei pysty keskittymään itse tekemiseen tai oppimiseen ennen kuin hänellä on turvallinen olo. Ja jos et ole oikeasti läsnä, et huomaa lapsen mielenkiinnon kohteita tai pienenpieniä aloitteita. Lapsen ihmettelyllä on merkitystä. Itse yritän tarttua kysymyksiin, ja pyrimme yhdessä löytämään niihin vastauksia. Olen huomannut lapsesta sen ilon ja mielihyvän, mikä syntyy siitä, että hän on tullut kuulluksi.

Kiireettömyys on Ellille myös tärkeää. Päiväkodin kiire on usein aikuisten tekemää. – Ei ole mikään pakko suunnitella ja haalia kaikenlaista puuhaa. Yritän suunnitella tiimini kanssa toimintaa sen mukaan, mikä on näille lapsille juuri nyt tärkeää. Lasten kanssa voi pysähtyä pitkäksikin aikaa vaikka vain yhden pienen asian äärelle. Tai sitten voidaan valita yhdessä suurempi teema, jota käsitellään usean eri oppimisen alueen kautta.

Ellin mielestä yksi tärkeimmistä taidoista, joita varhaiskasvatuksessa opitaan, on ryhmässä olemisen ja toisesta välittämisen taito. Se tapahtuu pitkälti leikin kautta. – Ihmisyyteen ei voi kasvaa ilman, että olet toisten ihmisten kanssa. Ryhmässä leikkien opitaan huomioimaan toisia kuuntelemalla, jakamalla, neuvottelemalla ja vuorottelemalla. Mitä pienemmistä lapsista on kysymys, sitä enemmän aikuista tarvitaan avuksi rakentamaan siltaa leikkijöiden välille. – Toisaalta taas sekin on suurta ammattitaitoa, että osaa tarvittaessa vetäytyä leikistä pois. Joskus aikuinen voi särkeä puuttumisellaan sen maailman, jonka lapset ovat mielikuvituksessaan luoneet.

 Kaikille tunteille on tilaa

 Alkusyksystä päiväkodissa on itkua ja ikävää, kun uudet lapset totuttelevat uudenlaiseen arkeen. – Silloin minun tehtäväni on kannatella lasta päivän ajan, sanoittaa hänen tunteitaan ja antaa lohdutusta. Haluan olla turvan tuoja pienelle lapselle, Elli Luukkonen sanoo.

Lapsen kaikkien tunteiden näyttäminen on sallittua. – Turvallisessa suhteessa lapsi näyttää kaikki tunteensa. On itsellekin palkitsevaa, kun lapsi ehkä pitkänkin ajan kuluttua uskaltaa näyttää tunteensa.

Ellillä oli erään 3-vuotiaan lapsen kanssa paljon tahtojen taistelua. Hänen täytyi jatkuvasti osoittaa, että hän on aikuinen ja hän päättää tietyistä asioista. – Paras palkinto tuli sitten keväällä, kun tämä samainen lapsi kapsahti kaulaan ja sanoi: ”Elli, minä rakastan sinua!”.

Koulussa lasten vanhempia ei juurikaan näe, toisin kuin varhaiskasvatuksessa. – Kun vanhempia näkee aamuin ja iltapäivisin, pääsee ihan eri tavalla tekemään kasvatustyötä yhdessä. Tällöin mahdollisiin haasteisiinkin pystyy puuttumaan nopeasti. Alakoulun opettajana tuskailin usein sitä, että eikö lapsen ongelmia ole oikeasti huomattu aiemmin. Asioiden eteenpäin saaminen ja lapsen pienetkin edistymiset ovat palkitsevia myös opettajalle.  – Tehtyäni varhaiskasvatuksen opettajan työtä reilun vuoden sain kiitoslahjan erään lapsen vanhemmilta. He kiittivät minua siitä, että olin huomannut lapsen erityisyyden.

Elokuussa tuli 10 vuotta täyteen siitä, kun Elli siirtyi alakoulusta varhaiskasvatukseen. Hän nauttii työstään pienten lasten parissa, mutta ei sulje pois sitä ajatusta, että palaisi joskus alakouluun luokanopettajaksi.  – Olisi hauskaa olla saman ryhmän kanssa ihan alusta kouluun asti. Kiinnyn helposti lapsiin ja mielellään seuraisin heidän kehittymistään ja oppimista pidempäänkin.

Teksti Anne Tarsalainen, kuva Tapani Romppainen

 Artikkeli on julkaistu Lastentarhassa 3/20, Opettajuus minussa -artikkelisarjassa.

Lastentarha on VOL:n jäsenetu ja tilattavissa yrityksiin ja yhteisöihin kuten päiväkoteihin: tilaukset vol.fi -> Lastentarha

Tapahtumat

Yhdistyksemme