Ohita navigaatio

Tasavallan presidentin tervehdys Valtakunnallisille varhaiskasvatuksen opettajapäiville

Te varhaiskasvatuksen ammattilaiset olette paljon vartijoina ja näette tulevaan. Tuotte turvaa ja opetatte lapsille, miten toisten kanssa tullaan toimeen ja miten riidat ratkotaan. Ohjaatte myös lapsia omatoimisuuteen. Yhteinen tekeminen vahvistaa kielitaitoa ja sosiaalisia valmiuksia.

Kaverit, leikki ja kivat aikuiset toistuvat lasten kertomuksissa. Eräässä lapselta saamassani kirjeessä kysyttiin, miksei päiväkodissa voisi olla hieman pidempään? Niin kiinnostavaa tekemistä oli tarjolla. Olette osa monien suomalaisten lapsuusmuistoja. Pidätte huolta ja elätte lasten tärkeiden kasvuvuosien arkea. Tämä, jos jokin, kertoo työnne vastuullisuudesta.

Yhteiskuntamme on herännyt lasten varhaisten vuosien merkitykseen. Tutkimukset alleviivaavat varhaiskasvatuksen merkitystä. Varhaiskasvatukseen osallistuneet lapset pärjäävät todennäköisesti paremmin myöhemmällä koulupolullaan. Tässä on selkeä viesti päättäjille, kun mietitään keinoja syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Suomalainen varhaiskasvatus kestää kaikilla tasoilla kansainvälisen vertailun. Maastamme löytyy pedagogiikan parhaat ammattilaiset. Toivotan teille kaikille varhaiskasvatuksen työntekijöille voimia vaativaan työhön. Teette mitä tärkeintä työtä lasten ja perheiden hyväksi.

Sauli Niinistö

Tasavallan presidentti

Tasavallan presidentin tervehdys