Ohita navigaatio

VOL myönsi Olli Luukkaiselle liiton kultaisen ansiomerkin

Varhaiskasvatuksen Opettajien Liiton kultainen ansiomerkki luovutettiin OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaiselle VOL:n valtuustossa 4.5. 2022.

Ansiomerkki on korkein liiton myöntämä ansiomerkki ja se annetaan tunnustuksena liiton hyväksi tehdystä erityisen ansiokkaasta tai pitkäaikaisesta työstä. Luukkaiselle myönnetty ansiomerkki on järjestyksessään 43.

Ansiomerkin luovutti VOL:n valtuuston puheenjohtaja Tanja Rantala ja liiton puheenjohtaja Anitta Pakanen. Luovuttamisen yhteydessä VOL:n puheenjohtaja Anitta Pakanen totesi ansiomerkin myöntämisen perusteluiksi muun muassa sen, että Luukkainen on puheenjohtajakautensa aikana edistänyt merkittävästi varhaiskasvatusta ja varhaiskasvatuksen opettajien asemaa. Varhaiskasvatusta on kehitetty osaksi koulutusjärjestelmää ja varhaiskasvatuksen opettajien vuosikymmenten tavoite, siirtyminen OVTES:een toteutui Luukkaisen puheenjohtajakaudella.

– Ollin kaudella on toteutettu liiton monikymmenvuotiset tavoitteet ja varhaiskasvatuksen kehittäminen osaksi koulutusjärjestelmää on saatu vahvalle alulle. Olli, arvokas työsi jää liiton ja varhaiskasvatuksen historiaan. Suuri kiitos työstäsi, Anitta Pakanen kiitti.

Ansiomerkin myöntämisestä VOL:n hallitus päätti kokouksessaan 3. toukokuuta. Ansiomerkin aiheena on kaksi lintua, joista pieni lintu on isomman suojassa.

Lisäksi Ollille luovutettiin Kirsi Neuvosen Onnen puut -taulu.